Hyvinvointialuejohtajilta herättävä kannanotto, tämä avunhuuto jokaisen kansalaisen kannattaa lukea

Hyvinvointialueiden rahoitusvaje johtuu monista syistä Hyvinvointialueille on syntymässä uudistuksen ensimmäisenä vuonna 2023 arviolta yhteensä noin 1,2 miljardin euron alijäämä, mikä vastaa noin 4,2 % alueiden toimintakuluista. Merkittävä osa hyvinvointialueiden rahoitusongelmista johtuu uudistuksen alkuvaiheessa siirtymävaiheen toteutuksesta ja osa rahoituksen tason tarkistusmenettelystä. Hyvinvointialueiden toiminnan alkuvaiheessa painottuvat erityisesti kunnilta siirtyneiden palvelujen talouden ongelmat. Siirtyneiden palvelujen mukana siirtynyt rahoitus ei vastaa täysimääräisesti siirtyneiden palvelujen todellisia tuotantokustannuksia. Myös lainsäädännön asettamista uusista tehtävistä hyvinvointialueille aiheutuva kustannusrasite on selvästi aliarvioitu. Työvoimavuokrauksen yleistyminen, ostopalvelujen lisääntyminen ja ostopalvelujen hintojen nousu kuluttajahintoja nopeammin ovat aiheuttaneet merkittäviä ennakoimattomia kustannuksia. Rahoituksen indeksitarkistusmenettely ei kompensoi kustannustason todellista muutosta. Vuoden 2023 hyvinvointialueindeksin muutokseksi arvioitiin 3,52 %, kun vielä keväällä inflaatio oli korkeimmillaan noin 8 prosenttia.
TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
YU DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.