Tästä lukupaketista pääset lukemaan kootusti viikolla ilmestyneitä uutisia.

Ylöjärven kaupunki palkitsi keskustan kehittämisen ideakilpailun voittajat tällä viikolla. Sidokset-voittajatyössä Asemantien 1 ja 2 liikekiinteistöjen paikalle on suunniteltu kerrostaloasutusta. Asematie 2 kortteli kytkeytyy istuskeluportaiden kautta Kirkkopuistoon. Ylöjärvelle pitkään kaivattu monitoimitalo taas on asetettu kaupungintalon naapuriin, entisen perusturvakeskuksen tontille.
Esittelemme Ylöjärven keskustan kehittämisen ideakilpailun kolme parasta työtä, joiden ideoita Ylöjärven kaupunki voi käyttää tulevaisuudessa osana keskustan kaavoitustyötään.
Pitkän linjan sushiharrastaja Jelena Kapanen avaa uuden ravintolan marraskuussa.
Vuonna 2012 perustettu FlexIT Finland on erikoistunut hydrauliikkaletkuasennelmien ja letkunippujen valmistamiseen uusinta teknologiaa hyödyntäen.
Antaverkan kohdalla Kuruntiellä tapahtui kesäkuussa 2021 vakava liikenneturma, jossa kolmesta kaveruksesta yksi menetti henkensä ja toinen loukkaantui vakavasti. Pirkanmaan käräjäoikeus antaa asiassa tuomionsa marraskuun lopussa.
Kurun Vuoden 2023 nuoriyrittäjä -palkinnon saanut 18-vuotias Kalle Tiura on monen touhun mies. Ylöjärven lukion yrittäjyyslinjalla opiskeleva nuorukainen pyörittää menestyksellisesti Showtime-firmaansa sekä harrastaa kitaransoittoa ja ilmailua.
Kurun Vuoden nuori yrittäjä -palkinto Tiuralle – Kallea kiinnostavat yrittäjyys, musiikki ja ilmailu
Kurun Vuoden 2023 yrittäjä -palkinnon pokkasivat Ari ja Ville Salminen. He sanovat, että rakentamisinto on siirtynyt suvussa jo kuuden polven ajan isältä pojalle. Ari-isä on viidennen polven ammattilainen, ja Ville-poika vaalii traditiota kuudennessa polvessa.
Kaupunginvaltuusto päättää uusista kiinteistöveroista talousarvion yhteydessä marraskuussa.
Viime viikonloppuna tehtiin Ylöjärveläistä muodostelmaluistelun historiaa, kun Uplakers Taitoluistelun Shiny Lakers -joukkue kisasi ensimmäistä kertaa Minori-sarjassa.
Shiny Lakers teki historiaa ylöjärveläisessä muodostelmaluistelussa – Laji kovassa nosteessa
Viimeisimmät kommentit