Synnymme ilman hampaita, mutta jo aika pian kasvavat maitohampaat, jotka aikanaan irtoavat ja tilalle kasvavat pysyvät purimet. Saa kiittää onneaan ja vanhempiensa hyviä hampaita se, joka selviytyy vähillä hammaslääkärikäynneillä. Useimmilla meillä hampaat reikiintyvät, kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Harjaaminen ja muu puhdistus auttaa, mutta hammasluun laadusta riippuu suuresti, kuinka paljon kullakin tulee asiaa hammaslääkärille.
Hammassärky voi olla todella kiduttavaa. Itselläni on ollut siinä suhteessa onni matkassa. Vaikka hammasluuni ei ole parasta mahdollista ja hampaitani on jouduttu paikkaamaan paljonkin, en ole joutunut kärsimään särystä kuin yhden kerran, mutta kunnolla. Silloin särki täysin ehjältä näyttävää hammasta. Kun sitten pääsin hammaslääkärin tuoliin, huokaisin helpotuksesta. Lääkäri ei havainnut osoittamassani hampaassa mitään vikaa. Hammas oli erittäin kosketusarka ja väitin vain itsepäisesti, että siinä on pakko olla jotain. Ja olihan siinä, lääkäri porasi hampaan auki ja sieltä paljastui juurihoidon vaativa tulehdus.
Luin, että kotikaupungissamme otetaan käyttöön vanha konsti. Hammaslääkäri ja apuri jalkautuvat kiertämään kouluja tutkiakseen oppilaiden hampaat. Kaikkien ei tarvitse lähteä ollenkaan kaupungin hammashoitolaan, jos mitään tarvetta paikkaus- tai muuhun hoitoon ei näillä tarkastuskäynneillä paljastu. Ihan on käyttökelpoinen idea. Samaa tapaa käytettiin jo 50–60 vuotta sitten ainakin täällä Ylöjärvellä. Kouluhammaslääkärin varsinainen klinikka sijaitsi silloin keskuskoululla. En muista, millä ajoneuvolla hammaslääkäri ja apulainen silloin kunnassa kiersivät, mutta ihan pieni se ei voinut olla. Mukana oli siirrettävä hoitotuoli ja aika kasa muuta rekvisiittaa. Kaikkien oppilaitten hampaat tarkastettiin.
Muistiini on jäänyt, että minunkin suuhuni katsoessaan hammaslääkäri toisti sanaa amalgaami, jonka merkitystä en silloin tuntenut. Myöhemmin se tuli hyvinkin tutuksi. Apulainen kirjasi löydökset muistiin. Ne, joilla havaittiin hoidontarvetta, kyydittiin sitten taksilla kouluvuoden aikana maalikylään hammashoitoon. Ne käynnit eivät olleet mitään huviretkiä. Koko sakki pelkäsi odotushuoneessa, mistä yksi kerrallaan kutsuttiin pyhimpään. Joskus odotushuoneessa olijat joutuivat kuuntelemaan aika kovaakin älämölöä hoitohuoneesta. Pora oli vanha hihnavetoinen, jolla naishammaslääkäri jyryytti paikansijat puhtaiksi. Puudutuksesta ei muistaakseni puhuttukaan. Jos käyttäytyi hyvin omalla käsittelyvuorollaan, sai kiiltokuvan. Muistaakseni sain muutaman.
Noihin kansakouluaikaisiin muistoihin verrattuna nykyinen kehittyneemmillä välineillä tehty hammashoito on lähes miellyttävää. Puudutuksen saa halutessaan ja potilasta kuunnellaan. Pyritään siihen, että kipua ei toimenpiteessä tunnu. Hankaluutta aiheuttavat lähinnä suuhun laitettavat välineet. Niitä tuntuu olevan joskus aika paljon. Itseään voi lohduttaa kuvittelemalla vaikka 1800-luvun hammashoitoa. Hammashoitona taisi silloin olla lähinnä särkevän hampaan poistaminen pajapihdeillä.
Hampaita suositellaan nykyisin puhdistamaan langoilla ja tikuilla harjaamisen lisäksi. Harjojakin on sähköisiä ja käsikäyttöisiä, kovia ja pehmeitä. Välinevalikoimaa riittää, joten siitä ei pitäisi hammashygienian tason jäädä kenelläkään kiinni.
ARMI SAARELA
