
Antero Honkkila toimi pitkään Ylöjärven kirkkoherrana. (Arkistokuva / Matti Pulkkinen)
Peräti 30 vuotta Ylöjärven kirkkoherrana toiminut Antero Honkkila on kuollut. Honkkila menehtyi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Vuonna 1941 Lahdessa syntynyt ”Antsu” Honkkila oli Ylöjärven kirkkoherra vuosina 1974–2004. Sitä ennen hän toimi Kuhmalahden kirkkoherrana vuodet 1970–1974.
Honkkila oli elämänsä aikana myös ahkera kirjoittaja. Vuonna 2018 ilmestyi Honkkilan kirjoittama teos Ahdingossa, mutta ei umpikujassa: Ylöjärven ja Tallinnan Pyhän Hengen seurakuntien välisestä ystävyydestä ja yhteyksistä, muistoja ja muistiinpanoja. Hän oli myös tekemässä myös vuonna 2000 ilmestynyttä Ylöjärven kirkko 1850–2000 -kirjaa.
Honkkilasta on julkaistu lukuisia haastatteluja ja muita juttuja Ylöjärven Uutisissa. Voit lukea ne tästä. Lisäksi Honkkila kirjoitti vuosi toisensa jälkeen hienoja tekstejä Ylöjärven Suvi -lehteen. Suvilehdet ovat luettavissa näköislehtinä Ylöjärven Uutisten verkkosivuilla.
Ylöjärven seurakunta suruliputtaa tänään Honkkilan poismenon johdosta.
Ylöjärven Uutiset julkaisee myöhemmin Antero Honkkilan muistokirjoituksen, jonka kirjoittaa Honkkilan pitkäaikainen ystävä Matti Pulkkinen.
Viimeisimmät kommentit