Lukupaketti: Erikoinen jysäys kuului eri puolilla Ylöjärveä, olisiko kotipihasi sopiva kuvauspaikka elokuvalle, roskienkeruukampanja käynnistyi…

Tästä lukupaketista pääset lukemaan kootusti viikolla ilmestyneitä uutisia.

Ylöjärveläiset ovat raportoineet perjantaina isosta pamauksesta, joka on tuntunut eri puolilla kaupunkia aamukahdeksan aikoihin. Seismologian instituutin asiantuntija analysoi havainnot Ylöjärven Uutisten pyynnöstä.

Valtava pamaus helisytti ikkunoita perjantaina eri puolilla Ylöjärveä – Asiantuntija: ”Kyllä siellä on seisminen tapahtuma ollut aamulla”

 

Metsäkylän bussilinjan 80 päätepysäkkiä ehdotetaan siirrettäväksi Tampereella ensi syksynä.

Metsäkylän bussin päätepysäkki Tampereella vaihtuu – Syynä bussien jatkuva myöhästely

 

Ylöjärvellä päästiin aloittamaan tällä viikolla jokakeväinen katujen pesu-urakka, jossa kadut putsataan talven jäljiltä hiekoitussepelistä.

Katujen pesu-urakka alkoi Ylöjärvellä pari viikkoa myöhässä – Yöpakkaset haittaavat edelleen töiden etenemistä

 

Pirkanmaalla kuvataan tänä kesänä lämminhenkistä lastenelokuvaa, johon etsitään muun muassa erilaisia pihoja kuvauspaikoiksi.

Tuotantoyhtiö etsii Ylöjärveltä lastenelokuvaan kuvauspaikkoja: olisiko sinulla värikäs puutalo ja leikkimökki, rönsyilevä pihapiiri tai huoliteltu puutarha?

 

Valtakunnallinen Miljoona roskapussia -kampanja käynnistyi tällä viikolla. Kampanjassa kuka tahansa voi kerätä roskia kaduilta, pihoilta ja luonnosta, viedä ne sekajätteeseen ja merkata roskapussisaldonsa verkosta löytyvään laskuriin.

Nyt on aika kerätä roskat Ylöjärveltä koko kylän voimin – Kampanjaan voivat osallistua kaikki ja kaupunki tarjoaa siistimiseen välineitä

 

Ilmaiset vekaraolympialaiset järjestetään Ilves Areenalla ensi viikolla.

Päiväkoti-ikäiset pääsevät palloilemaan, tanssimaan ja ponin kyytiin – Koko perheen vekaraolympialaiset järjestetään ensi viikolla

 

Kulttuuriosuuskunta Sauriolle sekä Ylöjärven-Mutalan maa- ja kotitalousseuralle on myönnetty merkittävät avustukset seuratalojen ylläpitoon.

Saurio ja Mutalan seurantalo saivat merkittävät korjausavustukset

 

Lokkien kattopesinnät ovat lisääntyneet luontaisten veden ääressä olevien pesimäpaikkojen hävittyä, tiedottaa Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistys. Lokkien ja tiirojen pesintöjä katolle voi kuitenkin yrittää estää ennen pesänrakentamista.

Onko lokki pesineen epätoivottu vieras katollasi? Näin kattopesintää voi torjua luvallisesti ja linnuille turvallisesti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?