Villa Vinon makuraati maistoi ja arvioi: Glögi-tasting

Villa Vinon glögejä arvioivat K-Rauta Ylöjärven kauppias Saija Happonen (vas.), Ylöjärven Yrityspalvelun toimitusjohtaja Timo Isolähteenmäki, yrittäjä Minna Salo (edessä), Ylöjärven Uutisten asiakkuuspäällikkö Satu Rajamäki, Elon kauppakeskuspäällikkö Timo Matinlompolo ja myyntiedustaja Kirsi Julkunen.

Glögikausi on virallisesti korkattu. Mutalalaisen herkkukeitaan Villa Vinon makuraati kokoontuu joulunaikaa enteillen kuumien juomien ääreen maistamaan ja arvioimaan omat kauden suosikkimakunsa.

Luvassa täyteläisiä makuelämyksiä, jotka sopivat lämmikkeeksi niin pimeisiin syysiltoihin kuin joulupöytäänkin.

Maistettavana on Villa Vinon neljä omaa lasipulloista tarjoiltavaa glögimakua: mansikka, hunajainen omena, lakka ja tiivisteestä sekoitettava mustaherukka. Glögit valmistetaan lähituotantoja ja käsityönä Tampereen Vehmaisissa Poikain Parhaiden tehtaalla – ja aina aidoista marjoista.

– Näissä glögeissä on käytetty vain sitä tiettyä marjaa, jota etiketti lupaa. Esimerkiksi lakka- ja mansikkaglögeissä on vain lakkaa ja mansikkaa, vettä ja mausteita. Kauppojen glögejä on usein jatkettu halvemmilla raaka-aineilla, kuten omenalla, Villa Vinon yrittäjä Kaisa Heino kertoo.

Heinon mukaan lakka on glögeistä ehdoton myyntitykki, mutta hänen henkilökohtainen suosikkinsa on kuitenkin mansikka, joka sopii erinomaisesti myös vaikkapa leivonnaisiin.

– Mansikkaglögistä saa myös ihananmakuisen kiilteen vaikka juustokakkuun.

 

Mutta mitä tuumaa arvovaltainen maisteluraati?

Glögien ystäväksi nimittäytyvää Minna Saloa kiinnostaa ennen maistelun aloittamista, miten Villa Vinon glögit pärjäävät maistelussa kaupan glögeille.

– Kaupan glögit ovat monesti liian mehua. Niitä on joskus tapana jatkaa punaviinillä.

Saija Happonen perheineen nauttii glögiä lähinnä jouluna, jolloin pöytään on valittu lasten suuhun sopivia kaupan glögejä.

– Nämä menevät mennen tullen kaupan glögien ohi, Happonen tuumaa heti mustaherukka-glögiä maistettuaan.

Erityisesti erikoisemmat maut, mansikka ja lakka, keräävät maistelijoilta ihasteluja.

– En ole törmännyt mansikkaglögiin missään. Mutta maku on todella hyvä ja menisi varmaan hyvin kylmänäkin, Kirsi Julkunen sanoo.

Pohjoisesta kotoisin oleva Timo Matinlompolo paljastuu todelliseksi lakkafaniksi.

– Ehdottomasti paras näistä, hän kommentoi.

Maistelijoita ilahduttaa glögeissä erityisesti vahva marjan maku.

– Kaikissa glögeissä oli mahtavaa se, että niissä maistui oikea marja eikä mikään esanssi, Satu Rajamäki toteaa.

 

1. sija: Mansikka-glögi

Timo I.: Makumaailma on mansikkamainen. Mansikka tulee mukavasti läpi suutuntuman. 1

Satu: Tykkäsin, mansikka maistu, mutta myös joulu. Ei ollu kesänen kumminkaan vaan tuli joulufiilis. 1

Saija: Mausteet tulee hyvin. Olis voinu olla vielä enemmänkin mansikkaa. Tykkään oikein paljon. 1

Minna: Kunnolla tulee mausteet, sopii glögiin mansikkakin, oikeen ihana. Varmaan olis lasten mieleen. 1

Timo M.: Yllättävän hyvin mansikka sopii glögiin, en oo kuullukkaan moisesta. Muita aromeja en oikein saanut. 3

Kirsi: Tykkäsin ihan tosi paljon. Mausteita hyvin ja mansikka sopii. Tää vois olla hyvää kylmänäkin, ehkä raikkaampaa siten. 1

2. sija: Lakka-glögi

Timo I.: Lakka tuli vahvasti, uusi tuttavuus tämä lämmin lakkajuoma. En tiedä, oliko lakka parhaimmillaan juuri tässä. 4

Satu: Lakka maistu. En saanut mausteitten makua. Mutta toimi glöginä. 2

Saija: Hyvin täyteläiset maut, lakka maistuu. Tulee jälkipotkuna mausteet ja ne jää suuhun. 3

Minna: En oo kuumana juomana juonu lakkaa, ei huono. 2

Timo M.: Nyt löyty mausteetkin ja lakka tulee. Taattua lakkaa, yllättävän hyvä glöginä. 1

Kirsi: Lakka maistuu voimakkaasti. Liian makea mun makuun, odotin happamampaa. Mausteet tulee hyvin esiin jälkijunassa. Kyllä nää hakkaa kaupan glögit. 2

3. sija: Mustaherukka-glögi tiivisteestä

Timo I. : Tää on nimensä mukaan mustaherukkainen. Ei mikään voimakas makumaailma. Voisin juoda hiihtolenkin jälkeen. 3

Satu: Maistuu mehumaiselle. Tää menisi loistavasti ulkoilun jälkeen läpi vuoden, paitsi juhannuksena. 4

Saija: Parempaa kuin kaupan glögit, mutta perusglögimausteita ei tule. Täyteläinen. 3

Minna: Aika ihanan mustaherukkainen. Oikea marja maistuu, ei esanssinen. Hyvä alottelujouluglögi. 3

Timo M.: Ajaton glögi. Toivoin vähän makua lisää. 2

Kirsi: Vähä valjuks jäi. Mustaherukka olis voinut olla voimakkaampi. 3

 

 

4. sija: Hunajainen omenaglögi

Timo I.: Mielestäni maistoin hunajan, omena toi mehumaisuutta. Jälkimaussa inkivääri. 2

Satu: Jälkipotkuna tuli mausteet. Maistoin hunajan, vähän omenaa. Tippa Kossua, niin olis hyvä. 3

Saija: Löysin hunajan makua ja mausteet myös. Aika glögimäinen. 4

Minna: Mauste puskee, kaneli tai kardemumma.
En maista hunajaa tai omenaa. 4

Timo M.: Ei tullut jouluista fiilistä. 4

Kirsi: Hunaja ei maistu, mutta omena maistuu. Mausteet tulee jälkijunassa. 4

 

Tilaa glögit itselle tai lahjaksi verkkokaupastamme tai hae myymälöistämme.

Kuruntie 1623, Mutala.
Ma-pe 11-18 ja La 10-16 sekä

Kauppakeskus Elo.
Ma-pe 10-18, la 10-16 ja su 12-16

Verkkokauppa auki 24/7!

villavino.fi

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?