Ylöjärvellä järjestetään verenluovutus perjantaina – Uusia luovuttajia kaivataan kipeästi

Suomen punainen risti järjestää verenluovutustapahtuman Ylöjärven seurakuntakeskuksessa perjantaina 2. syyskuuta.

Esimerkiksi omaa veriryhmää tai hemoglobiinitasoaan ei tarvitse tietää verenluovutukseen tullessa, vaan ne saa tietää verenluovutuksen yhteydessä. (arkistokuva)

Verta voi luovuttaa klo 13.30-18, mutta aika kannattaa varata etukäteen. Ajanvaraus ja etukäteen täytettävä terveyskysely löytyvät osoitteesta veripalvelu.fi.

Luovutukseen vaaditaan virallinen henkilötodistus. Lisäinfoa saa tarvittaessa puhelinnumerosta 0800 0 5801.

Uusia verenluovuttajia on käynyt tänä vuonna reilut 10 000, kertoo Punaisen Ristin Veripalvelu. Veripalvelun tavoitteena on 20 000 uutta luovuttajaa vuodessa, ja tällä hetkellä tavoitteesta ollaan hieman jäljessä.

– Verenluovutus on helppo ja konkreettinen tapa auttaa kanssaihmisiä. Jokaista kädenojennusta tarvitaan, kertoo Veripalvelun verenluovutuksen johtaja Satu Pastila.

Veripalvelu kerää luovutettua verta vain Suomen sairaaloiden tarpeita vastaavan määrän. Viime vuonna luovutettua verta sai noin 40 000 eri potilasta.

Uusia luovuttajia tarvitaan

Veripalvelun mukaan kesähelteet vähensivät verenluovuttajien määrää tuntuvasti. Potilaat kuitenkin tarvitsevat verta keleistä riippumatta.

– Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna näkee selvästi, että uusia verenluovuttajia tarvitaan enemmän.

Nyt verta luovuttaa noin 3,5 % luovutusikäisistä eli 18–70-vuotiaista suomalaisista. Uusia verenluovuttajia tarvitaan jatkuvasti, sillä nyt verenluovuttajia on kokonaisuudessaan liian vähän.

Huoltovarmuuden turvaamiseksi kaikissa olosuhteissa ja muuttuvissa tilanteissa tarvitaan suurempi joukko verenluovuttajia. Joka päivä osa aiemmin verta luovuttaneista joutuu lopettamaan verenluovutukset esimerkiksi sairauden tai ikääntymisen vuoksi

– Tällä hetkellä osa verenluovuttajista saa meiltä kutsuja kovin tiheästi. Viestimme luovuttajien tarpeesta aktiivisesti myös muun muassa sosiaalisessa mediassa. Ihmiset pohtivat ensimmäistä luovutusta keskimäärin jopa vuoden ajan, joten jo aiemmin verta luovuttaneet ovat avainasemassa siinä, että saamme kerättyä verta päivittäin sairaaloiden tarpeen mukaan, Pastila sanoo.

Sovinko verenluovuttajaksi?

Suurin osa 18–59-vuotiaista suomalaisista voisi kokeilla verenluovutusta.

– Oman luovutussoveltuvuutensa voi testata helposti osoitteessa sovinkoluovuttajaksi.fi”, Pastila kannustaa.

Esimerkiksi omaa veriryhmää tai hemoglobiinitasoaan ei tarvitse tietää verenluovutukseen tullessa, vaan ne saa tietää verenluovutuksen yhteydessä.

Tällä hetkellä Veripalvelu kampanjoi erityisesti verta luovuttavien miesten osuuden kasvattamiseksi. Kaikkien verenluovuttajien veri on yhtä arvokasta. Miehillä on kuitenkin verenluovuttajina joitain etuja: heillä on keskimäärin paremmat rautavarastot, eivätkä esimerkiksi raskaudet ja synnytykset vaikuta luovutusedellytyksiin. Miesten osuus kävijöistä on vuoden alkupuoliskolla ollut noin 45 %.

Verta voi luovuttaa eri puolilla Suomea Veripalvelun kymmenessä kiinteässä toimipisteessä tai verenluovutustilaisuuksissa, joita järjestetään eri puolilla Suomea jokaisena arkipäivänä. Kaikki verenluovutusmahdollisuudet löytyvät Veripalvelun verkkosivujen kalenterista.

Ajan verenluovutukseen voi varata osoitteessa veripalvelu.fi/ajanvaraus.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?