”Teemamme kaikessa on perhe – työyhteisössä, asiakaskohtaamisessa, tavaranhankinnassa”

Ville Pirtinaho muistuttaa, että eri kausien tuotteet on tarjolla Villen Kaupan valikoimissa. Villen sydäntä lähellä on koko kaupan kehittäminen, mutta erityisesti hänen sydämensä sykkii liha- ja kalatiskin rakentamiselle. (Kuva: Rami Marjamäki)

Me Villen Kaupan kaikki työntekijät olemme yksi perhe. Saavumme joka päivä työpaikalle tarjotaksemme asiakkaillemme onnistuneen kauppareissun. Huolehdimme siitä, että valikoimamme täyttävät asiakkaiden odotukset ja vaatimukset. Työskentelemme myymälässä, jotta asiakkaat voivat ottaa meihin yhteyttä: kysyä tuotteista, kertoa toiveistaan, tehdä ennakkotilauksen…

Meille on tärkeää, että Villen Kaupassa on mukavaa asioida, että asiakas kokee olevansa meidän kanssa yhtä perhettä, hyvän ruoan ystäviä. Palvelu on meidän erikoisjuttumme. Vaalimme sitä.

Olemme tiiviissä ja rakentavassa yhteistyössä kaikkien tavarantoimittajiemme kanssa. Kunnia-asiamme on, että valikoimissamme on eri valmistajien vaihtoehtoja. Pyydämme kohteliaasti, että asiakkaat tutustuisivat esimerkiksi maitotuotetarjontantaamme. Hedelmä- ja vihannesosastolla on monia mielenkiintoisten viljelijöiden, tuottajien ja jalostajien tuotteita.

Hedelmä- ja vihannesosasto elää voimakkaasti eri kausien mukaan. Juuri nyt valikoimat ovat värikkäimmillään, runsaimmillaan, tuoreimmillaan.
Leena Saarinen vastaa Villen Kaupan hevi-osastosta. (Kuva: Rami Marjamäki)

Villen Kauppa on ihmisen kokoinen. Vaalimme kestäviä arvoja. Suosimme kaikkea lähellä tuotettua, valmistettua ja jalostettua.

Rakkaudesta ruokakaupan pitoon, rakennamme Pirkanmaan parhaan lihatiskin viikon jokaisena seitsemänä päivänä. Lihatiskin anti nojaa vahvasti lähilihaan – ja kausiaikoina riistaan, erikoisuuksia unohtamatta, kuten karhua.

Syksy tuo monta perhejuhlaa. Ole ajoissa liikkeellä, ja tule hakemaan korkeatasoiset vaihtoehdot niin vauvan päiväksi, isänpäiväksi, itsenäisyyspäiväksi kuin jouluksi. Sekin on jo ovella.

VILLE PIRTINAHO

VAKIOASIAKKAAN KOMMENTTI:
Tarinantakoja Rami Lepistö

”Hevosen mehevää ulkofilettä on helppo arvostaa. Tämä herkullinen lihanpala on paistettu avotulelle asetetulla tirisevän kuumalla öljytyllä parilalla täydelliseen medium-kypsyyteen vain pari kolme minuuttia per puoli. Mausteeksi kelpaa suola ja pippuri, mutta hevosen maku kestää vahvemmankin maustamisen, esimerkiksi tähän on hierottu Poppamiehen rubi pintaan. Oheen tehtiin ”mökki wokki” jossa on nuotiolla paistettua palsternakkaa, porkkanaa, herkkusientä, valkosipulia, inkivääriä sekä nokkosta.”
Menestystä!

Riitta Ojares on ahkera kotikokki. Ojareksen perheessä ruoka tehdään päivittäin. – Arvostan laadukasta ja runsasta lihatiskiä sekä ystävällistä palvelua. Villen Kaupassa on mieltäni lämmittävä palveluote, ja kaupan valikoimat ovat kattavat. Liha- ja kalatiski yllättävät kerta toisensa jälkeen myönteisesti, hän kehuu. (Kuva: Rami Marjamäki)

Viiden tähden vahva suositus

”Asiallinen kohtelu, riittävät valikoimat ja laadukas lihatiski”

Riitta Ojares on ollut Villen Kaupan ovien avautumisesta lähtien kaupan uskollinen vakioasiakas.

– Villen Kauppa on perheyritys. Täällä kohtaan ystävällisen palvelun ja asiallisen kohtelun. Se, että asiakas huomataan ja hänet rekisteröidään vaikkapa pienellä pään nyökkäyksellä synnyttää minussa tunteen, että olen aidosti tervetullut ostoksille, Ojares kertoo.

– Arvostan sitä, että vakiokauppani valikoimat ovat riittävät. Jokaista tuotenimikettä ei tarvitse olla kymmentä vaihtoehtoa. Ratkaisevaa on, että saatavilla on lajinsa parhaat tuotteet. Kunnioitan kauppiaan käytäntöä, jossa hän kuuntelee asiakkaansa toiveita ja täyttää ne. Pyydetyt tuotteet tulevat valikoimiin, Ojares jatkaa.

– Haluan ostaa lihat ja kalat perinteisestä palvelutiskistä. Myyjä esittelee vaihtoehtoja, ja valitsen, mitä kääröön laitetaan. Täällä on runsaat, monipuoliset ja laadukkaat liha- ja kalamaailmat. Villen Kauppa lunastaa kiitettävästi Pirkanmaan paras lihakauppa -mottonsa, Ojares arvioi.

Ojares kaihtaa täysin etenkin lihahankinnoissaan pakasteita ja muita valmiiksi pakattuja juttuja.

– Painotan tuoreutta, koska se on aina takuu hyvästä mausta. Esimerkiksi pihvien on oltava samasta naudan sisäfilepalasta, jotta pihvien paistoaika on sama, samoin kuin pihvien maku. Minun ja Heikin pihvien on siis oltava samanlaiset, Ojares perustelee.

– Vaa’assani painaa lisäksi se, että saan jauhelihaa tai pihvilihaa juuri sen verran kuin kulloinkin tarvitsen. Valmispakkaukset olisivat järkiään vääränkokoisia.

Ojareksen perheessä työnjako on selkeä. Heikki Ojares vastaa lohen loimutuksesta ja lohitornadojen valmistamisesta. Riitta Ojares arvostaa isosti Villen Kaupan kalatiskin anteja.

Ojareksen mukaan leipätarjonta on ratkaisevan keskeinen. Hänen valintansa kohdistuvat ruisleipään, sekaleipään ja grahamleipään. Erityisiä makupaloja ovat Sinuhe Oy.n rapsakkaat Sinuhe-ruisnepparit.

Maitotuotetarjonnassa Ojares arvostaa sitä, että kylmiössä on eri meijereiden tuotteita. Hän kiittelee muun muassa porilaisen SataMaidon laadukasta tuoteperhettä Villen Kaupan tarjonnassa. Valion Kiehu-maito on puolestaan huippuvalinta riisipuuron keittämiseen.

Hedelmä- ja vihannesosastolla Ojarekselle on merkitystä sillä, että kunkin kauden tuotteet ovat tuoreina ja raikkaina saatavilla. Hänen katseensa kohdistuu maukkaisiin lähiperunoihin, maittaviin juureksiin sekä meheviin sipuleihin.

– Meillä tehdään ruokaa joka päivä. Suosimme hyvistä raaka-aineista itse kokkaamiamme pöydänantimia. Ruokahetket ovat tärkeitä yhdessäolon hetkiä.
Ojares toteaa, että kaupassa käynti on osa normaalia arkea.

– Kun kauppareissulla saan hyvän fiiliksen, tunnekokemus on ilahduttava. Villen Kaupassa tunnen aina olevani tervetullut. Monesti teen silläkin tavalla, että soitan lihatilaukseni jo ennakkoon. Tuotteet on laitettu valmiiksi, ja saan ne kätevästi mukaani. Hyvällä palvelulla on monet kasvot, Ojares muistuttaa.

– Suosittelen Villen Kauppaa!

Maakunnan Matti

Höyryveturin näköinen kalojen savustusuuni on ylöjärveläisen Villen Kaupan erikoisuus. Savustusmestari Juha Haapamäki vastaa siitä, että Villen Kaupan kalatiskissä on perjantaisin ja juhlapäivien alla maukkaita.

Veturi-savustusuuni on Villen Kaupan erikoisuus

Juha Haapamäen savustamat kalat ovat Villen Kaupan kalatiskin lähiherkkua

Vanhan junaveturin mallinen savustusuuni seisoo Villen Kaupan edustalla. Veturi kerää päivittäin ympärilleen ihastelijoita ja arvuuttelijoita. Perjantaisin rautaisen hevosen piipusta puskee kaunista savua sekä hyvää tuoksua. Silloin savustusmestari Juha Haapamäki on valmistamassa Ahdin antimia maakunnan kuulun ruokakaupan kalatiskiin. Omassa savustusuunissa kalaherkut valmistuvat perjantaisin ja juhlapyhien alla.

Juha Haapamäki onkin todellinen kala-asiantuntija ja kalakokki.

– Olen ollut kalastamisen ja kalojen kanssa tekemisissä pikkupojasta lähtien. Olen narrannut ongella järvikaloja niin kauan kuin muistan. Kalastaminen on antoisa harrastus.

Haapamäki puhuu kalaruoan puolesta. Hänen mielestään suomalaiset järvikalat on suuri kansallisaarre. Maamme tunnetaan tuhansista järvistään. Joet ja kosket ovat rikkaita kala-aittoja.

– Järvikala on lähiruokaa parhaimmillaan.

Pohjanmaalta kotoisin oleva Haapamäki suosii kaikkia luonnon antimia. Mies on ahkera marjastaja ja sienestäjä. Hän kannustaa nytkin jokaista kynnelle kykenevää hankkiutumaan marjamaille ja sienimetsiin. Marjat ja sienet sopivat erinomaisesti kalaruokien kanssa nautittaviksi.

Villen Kaupan kalatiskiinkin Haapamäki savustaa erilaisten lohien lisäksi mielellään lähijärvien kaloja, jos niitä vaan on saatavilla.

– Kannustan jokaista maistelemaan kaloja, ja löytämään niiden ainutlaatuiset maut. Särki on todellakin mainettaan maukkaampi ja ruokaisempi kala. Hauki on oikein valmistettuna suurta herkkua.

Haapamäki savustaa Villen Kaupalla erilaisia lohia, nieriöitä sekä taimenia. Järvikalakavalkadiin kuuluvat ahvenet, lahnat, muikut ja siiat Valikoima on niin laaja kuin kukin ajankohta mahdollistaa.

Haapamäki on vakuuttunut siitä, että jokaisessa suomalaisessa asuu pieni kalastaja.

– Minusta on hivenen hassua, että suomalaiset ovat kansainvälisesti kuuluja kesämökki-ihmisiä, mutta aktiivinen kalastaminen ei kuulu heidän harrasteisiinsa. Ihmiset viihtyvät kyllä järven äärellä, metsien ympäröiminä. Harvalla mökkiläisellä on kuitenkaan katiskaa, ja se jos mikä olisi varsin helppokäyttöinen ja mainio pyydys. Nakkaat katiskan laiturin viereen, ja nostat pyydyksen saaliineen. Kalasaalista saa lähes aina. Itsekalastettu kala onkin todella aitoa lähiruokaa.

Villen Kaupan edustalla Juha Haapamäki kerää runsaasti juttukavereita. Mies pitää kunnia-asianaan sitä, että hän saa toimia myös kalatiedon matkasaarnaajana.

– Keskustellessani ihmisten kanssa, he kertovat auliisti kokemuksiaan kalaruista. He sanoittavat myös epäilyjään. Tällaisissa tilanteissa voin antaa oikeaa tietoa, korjata väärinkäsityksiä.

Juha Haapamäen savustamat kalat ovat parasta A-luokkaa. Niiden ostajat haluavat tietää, mikä on kalaherkkujen mehevän maun salaisuus.

– Käytän savustamisessa omenapuu-leppä-sekoitusta.

– Savustaminen on siitä vinkeä homma, että savustusaromin voi valita ihan itse. Esimerkiksi koivun lehdet ovat aromikkaita tuoksun ja maun tuojia. Ainoat, joita en käytä, ovat pihkaiset puut.

Haapamäki korostaa, että savustuspöntön on oltava joka käyttökerta kunnolla lämmitetty, ennen kuin sen uumenin voi laittaa kaloja. Lisäksi savustettavien kalojen on oltava pinnoiltaan kuivia.

– Olen vanhan liiton mies ja nakkaan pönttöön kyytipojaksi muutamia sokeripaloja. Uskon sokerin vaikutukseen ja voimaan.

Haapamäki muistuttaa, että savustetun kalan lisukkeiksi sopivat erinomaisesti nostotuoreista nauriista, lantuista, perunoista ja porkkanoista valmistetut kuutiot, jotka kypsyvät kätevästi savustuspöntön lämmössä folioon käärittyinä.

Maakunnan Matti

Asiakkaalla on oltava mielenkiintoisia vaihtoehtoja valita juuri ne itselle sopivat tuotteet. Ville Pirtinaho pitää tärkeänä, että Villen Kaupassa on esimerkiksi SataMaidon tuotteet isosti tarjolla. (Kuva: Rami Marjamäki)

SataMaito huolehtii eläinten hyvinvoinnista ja auditoi tilat

Villen Kaupanvalikoimiin kuuluvat muun muassa satakuntalaisen SataMaidon tuotteet. Varatoimitusjohtaja Kari Karpale kertoo, että meijerin maito tulee kotitilojen pihatoissa asuvilta vapailta lehmiltä. Hän korostaa, että meijeri tekee joka päivä kovasti työtä hyvinvoivien lehmien ja ympäristön hyväksi.

Millaisen tuoteperheen tarjoatte kuluttajille, tuotteet, määrät ja laadut?

– Satamaidon valikoimassa on neljä 1 litran vapaan lehmän maitolaatua, joista kevytmaitoa pakataan 1 litran pakkauksen lisäksi 5 dl:n ja 2 dl:n pakkauksiin. Valmistamme laktoosittomia maitojuomia 1 litran pakkauksissa ja kuohukermaa yhden litran, 5 dl:n ja 2 dl:n pakkauksissa. Kuohukermaa on myös laktoosittomana laatuna.

– Piimissä meillä on laatuina rasvaton piimä, laktoositon rasvaton piimä, normaali AB piimä ja laktoositon rasvaton AB piimä. Valmistamme vapaan lehmän maidosta laktoositonta luonnon jogurttina litran pakkauksessa. Nestemäisten tuotteiden valikoimaa täydentää meijerivoi 500 g:n pakkauksissa ja rasvaseos Poutapäivä 375 g:n ja 550 g:n rasioissa.

– Yhden litran tuotteet pakataan Suomessa valmistettuihin nestekartonkipakkauksiin. Lähitulevaisuudessa osa pakkauksista valmistetaan 100-prosenttisesti uusiutuvista luonnonvaroista, joissa hiilijalanjälki on 0. Syksyllä otamme käyttöön biokaasun osana meijerin tuotantoenergiaa. Lisäksi käyttämämme sähkö on tuotettu 100-prosenttisesti uusiutuvista energialähteistä. Vapaan lehmän maito on kerätty omilta vapaan lehmän pihattotiloilta, Kari Karpale sanoo..

Mitkä ovat SataMaidon toiminnan arvot ja miten ne eletään arjessa tosiksi?

– Satamaito on osuuskunta, jossa kaikki osuuskunnan jäsenet ovat tasavertaisia keskenään. Toiminnassamme pyrimme 100-prosenttiseen toimintavarmuuteen ja tuottamaan parhaita mahdollisia maitotuotteita asiakkaillemme. Toimimme EU:n korkeimman IFS Food -laatustandardin mukaisesti sen korkeimmalla tasolla. Tilojen kanssa on solmittu laatusopimus. Pidämme huolta eläintenhyvinvoinnista ja auditoimme tiloja sovitun aikataulun mukaisesti. Auditoinnissa käytämme Kehittämisyhdistys Satafoodin eläinten hyvinvointikoodistoa. Olemme sitoutuneet hiilineutraalisuuteen vuoteen 2035 mennessä, Kari Karpale kertoo.

Miten SataMaito huolehtii tuottajistaan, paljonko heitä on ja missä?

– Satamaito on osuuskunta, jonka maidontuottajat omistavat meijerin. Maitotiloja on 118 pääsääntöisesti Satakunnan alueella. Poikkeuksena muutama tila Varsinais-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan puolella. Satamaidon hallinto koostuu maitotilallisista, jotka päättävät meijerin toimintaan liittyvistä investoinneista ja taloudesta, Kari Karpale listaa.

Mikä on Satamaidon tulevaisuuden haaste ja miten siihen vastataan?

– Haluamme meijerinä kasvaa ja tuoda uusia tuotteita markkinoille. Haasteena tässä ajassa ovat kohonneet kustannukset, jotka vaikuttavat maitotilojen kannattavuuteen ja mahdollisesti sitä kautta saatavan raakamaidon määrään. Lähiruokatoimijana takaamme kuluttajille puhtaat ravintorikkaat tuotteet, joiden valmistamiseen käytetty maito kerätään omilta kotitiloiltamme. Pyrimme huolehtimaan omalta osaltamme suomalaisen maidon riittävyydestä, eläinten hyvinvoinnista ja huoltovarmuudesta poikkeuksellisena aikana, Kari Karpale lupaa.

Maakunnan Matti

Elotie 9, 33470 Ylöjärvi, puh. 040 712 0100
Palvelemme:
MA-LA 8–21, su 9–21

www.villenkauppa.fi

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?