Hirvieläinten metsästys käynnistyy pohjoisessa, muualla Suomessa alkaa vahtimismetsästys

Pohjois-Suomessa päästään hirvijahtiin syyskuun alussa. Muualla maassa alkaa hirvieläinten vahtimismetsästys, jonka tavoitteena on vähentää sato- ja liikennevahinkoja.

Muualla Suomessa varsinainen hirven metsästysaika alkaa 8.10.2022.  (Kuva: Pixabay)

Hirvijahdin ensimmäinen jakso alkaa Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella syyskuun alussa. Samaan aikaan muualla maassa aloitetaan hirven, valkohäntäpeuran ja kuusipeuran metsästys vahtimalla.

Vahtimismetsästyksessä eläinten ajaminen ja koiran käyttäminen on kiellettyä. Hirven osalta vahtimismetsästys on rajoitettu pelloille.

Syksy saa eläimet liikkeelle

Valkohäntäpeurakolareita tapahtuu runsaasti Etelä- ja Lounais-Suomessa, jossa alkavan metsästyskauden tavoitteena on monin paikoin pienentää kantaa. Myös metsäkaurisonnettomuudet ovat runsastuneet viime vuosina.

Runsaan valkohäntäpeurakannan alueella koko metsästyskauden hyödyntäminen on tärkeää.

– Metsästys kannattaa aloittaa heti syyskuun alussa alkavalla vahtimismetsästyskaudella. Tavoitteena on lisätä alkusyksyn peura- ja kaurissaalista, jolloin eläimiä on liikenteessä vähemmän loppusyksyllä, riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta kertoo.

Syksyiset säät ja pimeys lisäävät hirvieläinonnettomuuden riskiä.

– Valkohäntäpeurakolarit painottuvat loka-marraskuulle. Myös talvilaitumille siirtyvät hirvet liikkuvat syksyisin. Lisäksi hirvien ja peurojen kiima-aika lisää eläinten liikkuvuutta, Körhämö sanoo.

Ei omenoita teiden läheisyyteen

– Peurojen ruokinnassa on muistettava, ettei ruokintapaikkoja tule sijoittaa vilkkaasti liikennöityjen tieosuuksien läheisyyteen. Syksyn omenasatoa ei myöskään tule hävittää maastoon etenkään teiden läheisyyteen, jotta omenakasat eivät houkuttele eläimiä tielle.

– Tiheän peurakannan alueella Lounais-Suomessa tulisi ylipäätään vähentää ruokinnan määrää ja pitäytyä vain houkutteluruokinnassa, Körhämö muistuttaa.

Metsästys täyteen vauhtiin lokakuussa

Hirvenmetsästys jatkuu Pohjois-Suomessa kiimarauhoituksen jälkeen 1.10.2022 ja samaan aikaan varsinainen hirven metsästysaika alkaa myös Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa.

Muualla Suomessa varsinainen hirven metsästysaika alkaa viikkoa myöhemmin eli 8.10.2022. Hirven metsästysaika päättyy koko maassa 15.1.2023.

Valkohäntäpeuran varsinainen metsästysaika alkaa koko maassa 24.9.2022 ja päättyy 15.2.2023. Metsäkaurista saa metsästää koko maassa 1.9. – 15.2, mutta ajavan koiran käyttäminen on kiellettyä 25.9.2021 saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?