Tästä lukupaketista pääset lukemaan kootusti viikolla ilmestyneitä uutisia.

Parikymmentä vuotta Kyrönlahdentien ja Uuden-Kuruntien risteyksessä seisonut Kyrönlahden liikekeskus etsii uutta omistajaa.
Ylöjärven kaupungin nuorisopalvelut kärsii työntekijäpulasta, jonka vuoksi esimerkiksi nuorisotilat avataan vasta syyskuussa. Nuorisopalveluiden toiminta joudutaan käynnistämään viiden työntekijän vajeella.
Nuorisopalveluissa paha työntekijävaje – Toimintaa ei voida käynnistää suunnitellusti
Seiväshypyn EM-finaalissa lauantaina Münchenin olympiastadionilla nähdään ylöjärveläistä väriä, kun Urho Kujanpää taivutti torstain karsinnassa viimeisellään 565. Se tarvittiin, sillä ennen kyseistä hyppyä Urho oli sijalla 15 ylitettyään 550 toisellaan.
Kurun Länsi-Teiskossa sijaitsevan Willapirkkolan elämää voi seurata myös Instagramissa. Jutussa mukana kuvagalleria!
Mielipidekirjoituksessa kritisoidaan Ylöjärven halkovan junaradan turvallisuutta: ”Asun Terätiellä ja perheelläni on suora näkyvyys Tampereen–Parkanon-rataan. Seuraamme tapahtumia ja äskeinen junaonnettomuus kuuluu sarjaan vastaavia tapauksia viimeisen 20 vuoden ajalta.”
Vaarallinen rata – Ensitoimenpiteenä rakentaisin radan molemmille puolille metalliaidan
Kurun päiväkoti on Ylöjärven ensimmäinen Vihreä lippu -päiväkoti. Vihreä lippu on kansainvälinen kasvatusalan ympäristöohjelma ja sertifikaatti, jossa lapset ja nuoret muuttavat toimintayksikkönsä arkea kestävämmäksi teema kerrallaan.
Vuorentaustassa on nyt mitä mainioin mahdollisuus harrastaa voimailua ja kamppailua – tai yhdistää nämä kaksi.
Vuorentaustaan syntyi kamppailun ja voimailun symbioosi
Kaupunkijazz järjestettiin perjantaina 12. elokuuta kaupungintalon aukiolla. Esiintymässä olivat sielukasta vokaalijazzia esittävä Anna Inginmaa ja debyyttilevyllään Emma-ehdokkuuksia kerännyt Linda Fredriksson.
Viimeisimmät kommentit