Marjastaja, älä eksy metsään – valmistaudu metsäretkelle huolellisesti

Erityisesti Pohjois-Suomessa marjastuskauden alkaminen johtaa poliisin etsintätehtäviin. Eksymisiä tapahtuu kuitenkin ympäri Suomea, myös Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella. Metsään eksymisen todennäköisyys pienenee oikeanlaisella varautumisella.

Marjastusreissulla voi eksyä, mutta sen voi välttää oikeanlaisella varautumisella. (Arkistokuva)

– Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella oli vuonna 2021 ainakin 15 marjastajan tai sienestäjän katoamiseen liittyvää tehtävää, kertoo komisario Ari Aro.

Usein eksymiseen johtaa se, ettei alue ole etukäteen tuttu metsässä liikkujalle tai hänellä ei ole oikeanlaista varustusta mukanaan. Asiaan voi vaikuttaa myös metsään eksyneen vireystila.

Vältä eksymistä ja valmistaudu metsäretkelle huolellisesti

Voit välttää metsään eksymistä tietynlaisella varautumisella, kuten mobiililaitteen karttasovelluksella tai kompassilla – opettele myös käyttämään niitä.

Myös vireystilallasi on marjastaessa merkitystä, sillä heikosti levännyt ihminen eksyy luonnollisesti todennäköisemmin kuin hyvin levännyt ihminen.

Varaa mukaasi evästä sekä riittävästi vettä ja muista pitää lepotaukoja. Näin ylläpidät vireyttäsi marjastaessasi.

Älä unohda välttämättömiä lääkkeitäsi. Huomioi myös mahdollisesti muuttuvat sää olot vaatevalinnoissa.

Varaudu eksymiseen, vaikka se tuntuisi epätodennäköiseltä

Aro kehottaa jokaista varautumaan mahdolliseen eksymiseen, vaikka luotto omaan suuntavaistoon olisi korkea.

Ennen metsään lähtemistä, kerro läheisellesi, minne, mihin aikaan ja millä olet menossa sekä milloin olet suunnitellut palaavasi. Mahdollisuuksien mukaan, pyydä läheistä liittymään seuraasi.

Pukeudu vaatteisiin, joiden väri erottuu maastosta. Kirkas väri erottuu hyvin ja huomioväri sitäkin parempi.

Pakkaa mukaasi tulentekovälineet sekä lämmikettä. Esimerkiksi niin kutsuttu avaruushuopa ei paina paljoa, mutta pitää sinut tarvittaessa lämpimänä.

Jos käytössäsi on älypuhelin, lataa 112-sovellus puhelimeesi. Sovellus jakaa viranomaisille tarkan sijaintisi, kun soitat hätäkeskukseen sen kautta.

Muista ennen metsään lähtemistä ladata mobiililaitteidesi akut ja ottaa mukaasi varavirtalähde.

Varustaudu myös perinteisemmillä välineillä, paperikartalla ja kompassilla, puhelimen akun loppumisen varalta.

Mitä tehdä, jos eksyt varautumisesta huolimatta?

Jos huomaat eksyneesi, soita aivan ensimmäisenä hätäkeskukseen.

Soita puhelu mieluiten 112-sovelluksen kautta.

Älä käytä puhelinta muuhun, ettet kuluta akkuasi turhaan. Hätäpuhelun jälkeen odota poliisin soittoa ja ohjeita.

Jos huomaat olevasi eksynyt, vältä hätääntymistä ja hakeudu aukealle paikalle, josta sinut huomataan mahdollisimman hyvin.

Jos sinulla on mukanasi jotain värikästä, levitä se näkyvälle paikalle maastoon, jotta sinut havaitaan paremmin.

Poliisin kalusto soveltuu tarvittaessa kadonneen ihmisen etsintöihin, sillä poliisi voi hyödyntää etsinnöissä muun muassa droneja, lämpökameroita tai poliisikoiria.

– Poliisi voi tehdä etsintöjen tiimoilta myös viranomaisyhteistyötä esimerkiksi rajavartiolaitoksen kanssa, jolta voidaan pyytää ilma-alus mukaan etsintöihin. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun avulla etsintöihin saadaan mukaan enemmän henkilöitä, koiria ja muuta kalustoa, kertoo Aro.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?