Kaupunginjohtajan kesätervehdys: Ihan Ylöjärvellä

Suomi on listattu jo viidennen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi YK:n Maailman onnellisuusraportissa. Ylöjärvi puolestaan ylsi tänä vuonna toiselle sijalle Taloustutkimuksen tekemässä muuttohalukkuustutkimuksessa vastaavan kokoluokan kuntien joukossa, kun suomalaisilta kysyttiin kokonaisnäkemystä kunnista asuinpaikkana.

Maailman tapahtumat eivät kuitenkaan kierrä kotikuntaamme. Ukrainan sota on kestänyt jo useita kuukausia eikä sen päättymisestä ole tietoa. Sota on vaikuttanut esimerkiksi materiaalien hintoihin ja saatavuuteen sekä energiakustannuksiin, ja tällä kaikella on vaikutusta talouteen laajemminkin. Myös ukrainalaisten pakolaisten ja tilapäistä suojelua tarvitsevien määrä voi vielä nousta; tähän mennessä Ylöjärvelle ei ole saapunut suurta määrää sotaa paenneita.

Tänä vuonna näytämme pääsevän kesän viettoon ilman viime vuoden kaltaista korona-aaltoa ja sen aiheuttamia rajoitteita. Pitkästä aikaa kotimaanmatkailun lisäksi myös ulkomaanmatkailu on mahdollista ilman kohtuutonta vaivannäköä koronajärjestelyjen takia. Uudet keväällä avautuneet suorat lentoyhteydet Tampere-Pirkkalan lentoasemalta useisiin Euroopan kohteisiin ja vastaavasti Euroopasta Pirkanmaalle tuovat uutta elinvoimaa seudulle. Kotimaanmatkailu ja lähimatkailu jatkunevat edelleen vilkkaana. Ylöjärvi on jälleen rekrytoinut kesäretkeilijän, joka vierailee aktiivisesti eri puolilla kaupunkia ja välittää vinkkejä kesäpäivien viettoon sekä ylöjärveläisille että täällä vieraileville.

Yksi uusi mahdollisuus vapaa-ajanviettoon on tänä keväänä valmistunut Elovainion skeittipuisto, jota ei ole tarvinnut erikseen markkinoida käyttäjille. Skeittaajien riemua on ollut ilo katsella, ja jo tässä vaiheessa voi sanoa, että investointi on kannattanut. Samaan aikaan skeittipuiston valmistumisen kanssa ovat käynnistyneet mm. Viljakkalantien kevyen liikenteen väylän, Siltatien koulun kenttien sekä monien muiden yleisten alueiden hankkeiden rakentaminen ja kunnostustyöt. Vanha Räikkä on herännyt kukoistukseen koronan väistyttyä taka-alalle ja lukuisat tapahtumat täyttävät kaupungintalon ympäristöä. Kurussa järjestetään kesäkuussa kamarimusiikkifestivaali KuruFest ja heinäkuussa perinteikäs Kuru-viikko markkinoineen. Viljakkalassa voi vierailla opastetulla kierroksella Haverin kaivosalueella tai vaikkapa kesäteatterissa.

Ja missä aion viettää omaa kesääni? Hieman ehkä matkailen kauempanakin, mutta pääosin todennäköisesti vietän aikaani ihan Ylöjärvellä, luonnollisesti!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?