Kurun yhtenäiskoulun kohtaloa koskeva maanantainen asukasilta oli menestys. Kurulaiset pääsivät kysymään heille tärkeitä kysymyksiä ja saivat myös huojentavia vastauksia.

Kuvan 1960-luvulla rakennetusta Kurun yhtenäiskoulusta otti Jani Saarenpää.
Kurun yhtenäiskoulun kohtalo nousi otsikoihin viime syksynä, kun ilmaan heitettiin ajatus siitä, voitaisiinko 7.-9.-luokkalaiset kuljettaa Kurun ulkopuolelle kouluun.
Kurun yhtenäiskoulu menee Mapston mukaan remonttiin vuosina 2024-2025, ja sen yhteydessä olisi mahdollista tehdä uusi koulu pelkästään 1.-6-luokkalaisille.
– Tämä nosti kauhean haloon Kurussa. Se oli järkyttävä uutinen, ja siksi Kuru-neuvosto tarttui toimeen ja järjesti aiheesta asukasillan, sanoo hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja, Kurussa asuva valtuutettu Jaana Tiura.
Tiuran mukaan koulun toiminnan mahdollista supistamista pidetään Kurussa yleisesti katastrofaalisena ajatuksena, sillä se aiheuttaisi koululaisille pitkät koulumatkat ja vähentäisi Kurun vetovoimaa.
– Tällainen ratkaisu vaikuttaisi Kurun veto- ja pitovoimaan olennaisesti. Kohta Kurussa ei olisi enää ollenkaan asukkaita. Kaikki, jotka voisivat muuttaa pois, muuttaisivat.
Lue myös:
Ei siis ollut ihme, että maanantaina järjestetty koulun tulevaisuutta käsitelevä asukasilta oli menestys. Tiuran mukaan paikalla oli noin sata henkeä, kun yleensä asukasilloissa on puolet vähemmän osallistujia. Mukana oli muun muassa poliitikoita, lasten vanhempia, yrittäjiä, kesäkurulaisia ja eläkeläisiä.
Puhujiksi ja kysymyksiin vastaajiksi oli kutsuttu sivistysjohtaja Matti Hursti ja vs. kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi.
Houkuttelevuudeksi erikoisia kielivalintoja?
Tiuran mukaan virkamiehiltä kysyttiin muun muassa sitä, suunnitellaanko Kuruun jatkossa vain 1.-6.-luokkalaisten koulua ja aiotaanko koulu saneerata vai rakentaa kokonaan uusi koulu.
– Sitä pohdittiin ja ihmeteltiin, miksi tällaista 1.-6.-luokkalaisten koulua on edes suunniteltu, kun päiväkoti on aivan täynnä, eivätkä sinne edes mahdu kaikki, ja alakoulukin on täysi.
– Sitäkin pohdittiin, että voisiko Kurun houkuttelevuutta lisätä jotenkin esimerkiksi erikoisilla kielivalinnoilla niin, että tänne tultaisiin myös Kurun ulkopuolelta. Ja minne yläkoululaiset menisivät, jos eivät Kuruun ja voitaisiinko lapsivaikutustenarviointia tehdä? Ja tiedetäänhän kaupungilla, ettei koulun pihamaalla olevaa pajarakennusta tarvitse remontoida, koska se on hyväkuntoinen.
Virkamiehillä oli Tiuran mukaan kuitenkin huojentavaa kerrottavaa.
Lue myös:
Sittenkin kaikille koulu?
– Virkamiesten puheessa oli selvästi se viesti, että 7.-9.-luokkalaisten poistamista Kurun koulusta ei tällä hetkellä suunnitella, vaan vallalla on ajatus, että Kurussa olisi jatkossakin 1.-9.-luokkalaisille koulu. Heillä oli myös vahva tuntuma siitä, että koulu olisi todennäköisesti uusi, eikä vanhaa saneerattaisi.
– Ongelmana on vain se, että budjetoitu 6,5 miljoonaa ei välttämättä riitä.
Tiuran mukaan illassa oli kaiken kaikkiaan positiivinen henki.
– Olimme miettineen etukäteen Kuru-neuvostossa, miten ohjaamme iltaa, koska kurulaiset ovat olleet kovin kiukkuisia ja pelkäsimme, että siellä alettaisiin ristiinnaulita virkamiehiä. Mutta siellä olikin hyviä kysymyksiä ja vastauksia, eikä vastakkainasettelua. Ilta oli erittäin onnistunut.
Oireita sisäilmasta
Jaana Tiura toimii Kurun yhtenäiskoulussa luokanopettajana. Hän kannattaa itsekin Kurun yhtenäiskoulun purkamista ja uuden rakentamista. Tiuran mukaan 60-luvulla rakennettu koulu on tullut elinkaarensa päähän.
– Meillä on tehty sisäilmakartoituksia. Viimeisimmät tulokset eivät ole vielä tulleet, mutta opettajilla ja oppilailla on ollut oireita, jotka sopisivat sisäilmaongelmiin. Ilmastointi ja vesiputket prakaavat ja koulussa on rakennusvirheitä.
Alakouluikäisten opettajana Tiuran työpaikka ei ole vaarassa, käyvät yläkoululaiset missä tahansa kouluaan, mutta hänkin on sitä mieltä, että oppilaiden pitäisi jatkaa Kurussa.
– Olisi hirveää, jos he joutuisivat kulkemaan monta tuntia päivässä. Ja esimerkiksi kaikki me opettajat pidämme Kurun koulusta. Se on kohtuukokoinen koulu, jossa tunnemme kaikki yksilöinä. Koulussa on yhteisöllinen tunnelma, eikä kukaan tunne turvattomuutta. Tämä on kuin kyläkoulu hieman isommassa mittakaavassa.
Viimeisimmät kommentit