Pirkanmaalla luovutaan tartuntatautilain mukaisista eristyspäätöksistä – jatkossa tartunnan saaneet eristäytyvät omaehtoisesti

Pirkanmaalla luovutaan tartuntatautilain mukaisista eristyspäätöksistä. Koska koronatilanne on nopeasti huonontunut, tartunnan saaneiden tulee eristäytyä omaehtoisesti ja ilmoittaa altistumisesta henkilöille, joiden kanssa on ollut lähikontaktissa. Positiivisen koronavirustestituloksen saaneille on toimintaohjeita tays.fi verkkosivuilla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeen mukaan koronavirusoireisen henkilön tulee välttää oman talouden ulkopuolisiin henkilöihin kontakteja vähintään viiden vuorokauden ajan. (Kuva: Sanna Hillberg)

Omikronmuunnos on moninkertaistunut päivittäisten koronatartuntojen määrän joulukuun alun jälkeen. Koska omikronmuunnos tartuttaa merkittävästi jo ennen oireiden alkua ja näytteenotossa on viiveitä, suurin osa jatkotartunnoista on jo tapahtunut testituloksen tullessa tartuntatautiviranomaisen tietoon. Henkilön eristykseen asettamisella ei ole tällöin epidemiologista perustetta.

Jälkikäteen tehdyillä eristyspäätöksillä ei voida ehkäistä tartuntojen leviämistä. Kotitestillä todetut tartunnat eivät tule lainkaan tartuntatautiviranomaisten tietoon.

Vältä kontakteja

Jos olet oireinen, jää kotiin ja vältä kontakteja muihin, kunnes oireet ovat lievittyneet. Jos yleisvointisi on hyvä, sinun ei tarvitse ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon tai hakeutua koronavirustestiin. Voit halutessasi tehdä koronakotitestin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeen mukaan koronavirusoireisen henkilön tulee välttää oman talouden ulkopuolisiin henkilöihin kontakteja vähintään viiden vuorokauden ajan.

Toimintaohjeet on päivitetty Taysin verkkosivuille tays.fi. Myös oireettomien tulee noudattaa voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia.

Koronavirustestausta on kohdennettu

Kansallisen linjauksen mukaan pandemiavaiheessa ei ole enää tarvetta tunnistaa yksittäisen potilaan taudinaiheuttajaa, vaan taudinaiheuttajan selvittely tulee kohdentaa vakavasti sairaisiin potilaisiin.

Terveydenhuollon testaus kohdennetaan tämän vuoksi nyt muun muassa vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluviin ja sosiaali- ja terveydenhuollossa työskenteleviin. Lisäohjeita testattavista ryhmistä löytyy Taysin verkkosivulta tays.fi

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?