Vuoden 2021 toivotuimmat joululahjaideat

Pian on taas joulu, joten on lahjojen ostamisen aika. Joululahjoilla on ihanaa muistaa läheisiä ja osoittaa heille rakkautta. Sopivan lahjan keksiminen voi kuitenkin olla joskus haastavaa. Mitä ostaisi puolisolle, jolla on jo kaikkea? Mistä lahjasta tyylistään tarkka teini tykkäisi? Mitä ostaisi kummilapselle? Mitkä lelut ovat nyt lasten suosiossa?

Lahjan tulisi olla saajansa näköinen, käytännöllinen ja tietysti laadukas. Laadukkaasta lahjasta on iloa vuodesta toiseen. Tänä jouluna lahjapaketteihin kääritään hienoja ja käytännöllisiä esineitä, joita ei vielä löydä jokaisesta kodista. Tähän artikkeliin on koottu vuoden 2021 toivotuimmat lahjaideat.

Riisinkeitin

Riisinkeitin on kätevä apuväline riisiruokien ystävälle. Riisi valmistuu siinä itsestään, ja laite pitää ruoan lämpimänä pitkään. Enää ei tarvitse seisoskella hellan vieressä vahtimassa, että vesi ei kiehu kattilasta yli, vaan voi huoletta puuhailla muuta sillä aikaa, kun riisi valmistuu.

Riisinkeitintä ei vielä löydy kovin monesta taloudesta, joten se on mainio lahjaidea. Monikäyttöisessä riisinkeittimessä voi valmistaa myös puuroa ja kasviksia. Luurinetin valikoimasta löydät sekä modernimpaan että vintage-tyyliseen sisustukseen sopivat riisinkeittimet.

Ryhmä Hau -lelut

Televisiosta tuttu Ryhmä Hau on monen 2–6-vuotiaan lapsen suosikkiohjelma. Sen lisäksi, että sarjaa katsotaan televisiosta, sen hahmot tulevat usein seikkailemaan lasten omiin leikkeihin. Siksi nämä lelut löytyvätkin hyvin monen lapsen lahjatoivelistalta.

Lasten24-verkkokaupassa on Suomen suurin Ryhmä Hau -lelujen tuotevalikoima. Valikoimasta löytyy paljon esimerkiksi pehmoleluja, autoja, figuureja, palapelejä ja paljon muuta. Tässä on lahja, josta pieni Ryhmä Hau -fani varmasti ilahtuu! Lelujen lisäksi Lasten24.fi:stä löydät myös Ryhmä Hau -teemaiset pehmeät paketit, kuten pyyheliinat, pussilakanat ja torkkupeitot.

Isla timanttisormus

Kultasepät Andreasenilta löydät upeat Isla-timanttisormukset vaimolle tai äidille. Sormus saa varmasti liikutuksen kyyneleet kohoamaan lahjansaajan silmiin. Malliston sormuksia on saatavilla eri kullan sävyissä, joten jokaiseen makuun löytyy sopiva. Sormukset valmistetaan Tampereella tilaustyönä asiakkaan mittojen mukaan, joten sormuksen hankintaa ei kannata jättää ihan viime tippaan.

Vintage-vaikutteinen Isla-sormusmallisto on julkistettu kevättalvella 2021. Sormuksissa yhdistyy kauniisti trendikkyys, käytettävyys ja menneiden aikojen tunnelma. Tämä on täydellinen lahja kaikille romantikoille!

Lentolaukku tai matkalaukku

Pitkään on eletty poikkeusaikoja, jolloin matkustamaan ei ole päässyt tavalliseen tapaan. Kun rajoitukset hellittävät, ihmisillä on kova hinku päästä jälleen matkustelemaan. Ja reissulle tarvitaan tietysti uusi laukku! Lentolaukku sopii lyhyemmille reissuille, kuten risteilyille. Siihen mahtuu noin yhden viikonlopun tavarat ja vaatteet. Matkalaukut ovat isompia, joten ne ovat käteviä pitemmille reissuille lähdettäessä.

Matka- tai lentolaukku on täydellinen lahja reissaamisesta tykkäävälle henkilölle. Se on tarpeellinen, käytännöllinen ja pitkäikäinen tuote. Matka- tai lentolaukku on mainio lahjaidea myös nuorelle. Laadukas laukku palvelee käyttäjäänsä vuodesta toiseen. Laukkuni.fi-verkkokaupasta löydät matkalaukkuja laadukkailta ja hyväksi havaituilta merkeiltä Samsonitelta, American Touristerilta ja Cavalierilta.

Isovanhemmille lahjaksi puhelimen kuoret lapsenlapsen kuvalla

Omakuori.fi:ssä voit itse suunnitella suojakuoret omalla kuvalla puhelimeen. Tämä on erinomainen lahja esimerkiksi isovanhemmille. Voit painattaa kuoreen vaikkapa lapsenlapsen kuvan. Näin kuva kulkee kätevästi mukana kaikkialle ja isovanhempi voi helposti palata muistoissaan yhteisiin hetkiin. Valikoimasta löytyy eri mallisia suojakuoria suosituimmille puhelinmalleille.

Kuoreen voi painattaa kuvan tai tekstin tai niiden yhdistelmän. Helppokäyttöisellä editorilla painatuksen suunnitteleminen on yksinkertaista ja nopeaa. Saat tehtyä helposti uniikit puhelimen suojakuoret, jollaisia ei varmasti muilta löydy!

Huomaathan kuitenkin, että näillä tilaustuotteilla on kahden viikon toimitusaika, joten tee tilauksesi ajoissa, jotta kuoret ehtivät varmasti jouluksi perille.

Tissot Seastar -rannekello joululahjaksi miehelle

Tissot Seastar -tuoteperheen rannekelloissa yhdistyy upea ulkonäkö ja toimivuus. Rannekello on erinomainen lahja miehelle. Laadukas ja tyylikäs kello ilahduttaa vuodesta toiseen. Tissot Seastar -rannekellot sopivat mahtavasti sekä sporttiseen tyyliin että business-tyyliin.

Tissot Seastar -sukeltajankellot ovat vedenpitäviä. Niissä on selkeä kellotaulu sekä itsevalaisevat osoittimet ja tuntimerkinnät. Tuoteperheestä löytyy eri värisiä kellotauluja sekä eri materiaaleista valmistettuja hihnoja, joten jokaiseen tyyliin ja makuun löytyy sopiva. Tissot Seastar -rannekellot löydät Pirkan Kellon myymälästä ja verkkokaupasta.

Lastenhuoneen matto lahjaksi lapsiperheeseen

Lasten matto on erinomainen lahja lapsiperheelle. On kivaa, kun lapsen lempiasiat näkyvät myös lastenhuoneen sisustuksessa. Hienosti kuvioitu matto tuo iloa lapselle joka ikinen päivä. Tuppu-Kalusteen verkkokaupasta lasten matot saa edullisesti ja nopealla toimitusajalla.

Tuppu-Kalusteen valikoimasta löytyy eri kokoisia ja mallisia mattoja, eli sopivia vaihtoehtoja löytyy niin pieniin kuin isoihinkin lastenhuoneisiin. Monissa matoissa seikkailee yksisarvisia, dinosauruksia ja muita lasten suosikkihahmoja. Matalanukkaiset matot ovat helppohoitoisia. Valikoimassa on sekä kirkkaanvärisiä mattoja että hillitymmän värisiä, joten löydät varmasti vaihtoehdon, joka sopii myös kodin muuhun sisustukseen.

Helppohoitoisuus on tärkeä ominaisuus lapsiperheen matoissa. Siksi matot on valmistettu materiaaleista, jotka on helppo pitää puhtaana.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?