Koronanyrkki: Kouluihin ja työpaikoille maskisuositus – Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla koko epidemia-ajan korkeimmalla tasolla

Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla koko epidemia-ajan korkeimmalla tasolla. Pandemiaohjausryhmä palautti maanantaina maskisuosituksen oppilaitoksiin kuudesluokkalaisille ja heitä vanhemmille.

Koronan ilmaantuvuus oli viime viikon päättyessä 238 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalta.

Koronan ilmaantuvuus oli viime viikon päättyessä 238 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalta. Positiivisten osuus testatuista oli viime viikolla 11 prosenttia Fimlabissa testatuista. Kun tarkastellaan rokottamatonta väestöä, esimerkiksi 12-39 -vuotiaissa koronan ilmaantuvuus rokottamattomassa väestössä on liki tuhat tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Viime viikolla todettiin 711 uutta tartuntaa, joista 59 prosentin tartunnan lähde selvisi. Ulkomaisia tartuntoja on hyvin vähän. Suurin osa jäljitetyistä tartunnoista on Pirkanmaalta. Viime viikolla 30-39-vuotiailla todettiin eniten tartuntoja. Myös 40-59-vuotiaiden tartuntojen määrä on kasvanut. Alle 12-vuotiaiden tartunnat tulevat pääosin perheistä ja harrastuksista. Lasten tauti on käytännössä lievä tai oireeton.

Pandemiaohjausryhmän mukaan epidemian hallinnan tärkein tavoite tällä hetkellä on sairaalahoitoa vaativien tautimuotojen ehkäiseminen. Rokottamattomalla on 19-kertainen riski joutua koronan takia sairaalahoitoon ja 33-kertainen riski joutua sairaalassa tehohoitoon verrattuna kahdesti rokotettuihin henkilöihin.

Pirkanmaalla on rokotettu kertaalleen 86,9 prosenttia ja kahdesti 81,6 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Myös kolmannet rokotukset ovat käynnissä.

Työpaikoilla ja oppilaitoksissa maskisuositus

Pirkanmaalla on voimassa yleinen maskisuositus. Myös kaikille peruskoulun kuudesluokkalaisille ja heitä vanhemmille suositellaan jälleen maskin käyttöä oppilaitoksissa. Työpaikoille suositellaan mahdollisuuksien mukaan hybridityötä, ja työpaikalla suositellaan maskin käyttöä.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Pirkanmaan sairaanhoitopiirille kokoontumisrajoituksia yli sadan henkilön yleisötilaisuuksiin sisätiloissa, joissa ei ole osallistujille määriteltyä istumapaikkaa. Myös yhteislaulutilaisuudet ovat rajoitusten piirissä. Rajoitusta sovelletaan koko tilaisuudessa, vaikka vain osassa tilaisuudesta olisi seisomapaikat. Koronapassi on vaihtoehto rajoituksille, jolloin passilla pääsee tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Koronapassia ei voi edellyttää alle 16-vuotiailta.

Avin rajoitukset ovat voimassa 24.11.-19.12.2021. Ne eivät koske yleisiä kokouksia, messuja, näyttelyitä tai vain lapsille ja nuorille suunnattuja tapahtumia. Lisätietoja rajauksista antaa aluehallintoviraston asiakaspalvelu.

Lasten edunmukaista jatkaa koulua

Koronan vakavia tautimuotoja esiintyy lähes pelkästään aikuisilla, kun taas lapset sairastavat koronainfektion yleensä lievänä. Tästä syystä pandemiaohjausryhmä ei näe, että lasten ja nuorten elämään tulisi puuttua erityisillä rajoitustoimenpiteillä.

–  Lasten oman edun mukaista on sallia heidän jatkaa koulunkäyntiä ja harrastuksiaan sekä ylläpitää sosiaalisia kontaktejaan muihin lapsiin, jos he ovat terveitä. Kun alle 12-vuotiaille ei toistaiseksi ole tarjolla rokotteita ja koronaviruksen kiertäminen väestössä ei tule loppumaan, pitää lapsille sallia mahdollisimman täysipainoinen elämä, korostaa Taysin ylilääkäri Jaana Syrjänen.

Koska tartuntoja on todettu yhä enemmän myös kouluikäisillä, alle 12-vuotiaiden lasten koronaohjeistus kouluissa on herättänyt kysymyksiä myös Pirkanmaalla.

– Koska heitä ei toistaiseksi ole rokotettu koronavirusta vastaan, ei ole yllättävää, että tässäkin ikäryhmässä todetaan tartuntoja. Kun tarkastelemme kaikkien rokottamattomien saamia tartuntoja, lasten ilmaantuvuus edelleen pienempi kuin rokottamattomien aikuisten ilmaantuvuus.

Pirkanmaalla sovittiin jo epidemian alussa koulujen koronatiedottamisesta eri viestikanavien välityksellä, jos tartunnan saanut on oleskellut tartuttavuusaikana koulussa eikä tästä ole luovuttu. Koronaa on nyt paljon liikkeellä ja tartunnan voi saada nyt mistä tahansa – koulut eivät ole erityisen riskin paikkoja.

– Sairaana ei pidä oleskella koulussa eikä työpaikalla, tavata perheen ulkopuolisia henkilöitä eikä käydä sukulaisvierailuilla riippumatta siitä, mitä virusta kantaa, Syrjänen muistuttaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?