Lukiolaiset järjestävät alakoululaisille tapahtuman lauantaina: Luvassa erilaisia toimintapisteitä, kuten askartelua ja liikuntaa

Hyvänmielen iltapäivässä on tarjolla monenlaista tekemistä alakouluikäisille koululaisille. Tapahtuma järjestetään Koulutuskeskus Valossa lauantaina 13.11. klo 11-14.

Tapahtuma järjestetään Ylöjärven lukion tiloissa Koulutuskeskus Valossa. Tapahtuman järjestävät lukion yrittäjyyslinjalaiset Viivi Putkonen, Adele Pitkälä, Hilla Peltomaa, Tilda Lahtinen, Reetta Hirvonen, Siiri Eronen sekä Anni Mikkonen

Tapahtumaa järjestämässä oleva lukion yrittäjyyslinjalainen Viivi Putkonen kertoo, että tavoitteena on erityisesti se, että lapset pääsisivät päivän aikana luomaan uusia kaverisuhteita kivan tekemisen merkeissä.

Tapahtumassa on luvassa erilaisia pisteitä, joissa on monenlaista tekemistä. Toimintapisteitä pitävät lukiolaisten lisäksi SPR:n Ylöjärven osasto, pararatsastuksen ohjaaja Heidi Mattila ja Ylöjärven 4H.

– Heidi Mattila pitää hevosaiheista pistettä, SPR pitää elvytyspajaa ja 4H on lahjoittanut meille isänpäiväkorttitarvikkeita askartelupisteeseen. Meidän omassa pisteemme taas on kaupunkisotaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?