Lukupaketti: Ratikan suunnittelu etenee, skeittiparkin rakentaminen alkoi, millaista on odottaa kaksosia, Kirkonseudulle lisää kerrostaloja…

Tämänviikkoisesta lukupaketista pääset lukemaan kootusti viikolla ilmestyneitä uutisia.

Skeittiparkin piti kohota Valon naapuriin jo viime vuonna, mutta rakentamista jouduttiin lykkäämään liian pehmeän maaperän tähden.

Skeittiparkin rakennustyöt Pallotiellä on vihdoin aloitettu, vaikka alunperin parkin piti olla valmis vuosi sitten: ”Nyt päästään rakentamaan yhtä soittoa eteenpäin”

 

Hanke etenee Tampereen ja Ylöjärven kaupunkien yhteistyönä.

Raitiotiehanke etenee: Tarkentava suunnittelu Lielahdesta Ylöjärvelle alkaa

 

Kultaniityn nykyiset kaksi kerrostaloa Kirkonseudulla ovat saamassa ”kavereita”.

Kultaniittyyn nousee kaksi uutta kerrostaloa kolmen sijaan – osa naapureista ei pidä siitä, että uusia taloja tulee lainkaan

 

Jutussa kerrotaan, millaista on odottaa kaksosia!

Teija ja Mikko Kautto yrittivät toista lasta, mutta raskaustestit näyttivät negatiivista kerta toisensa jälkeen – Kahdeksan kuukautta lapsettomuushoitojen aloittamisesta perhettä kohtasi tuplaonni

 

Ex-ylöjärveläinen Taina Liekari muutti juuri pysyvästi Espanjaan. Jutussa hän kertoo elämästään siellä, koronasulusta ja tietysti kaksi vuotta sitten tekemästään Espanjan ympäriajosta.

Vauhtinainen Taina Liekari teki kirjan Espanjan ympäriajostaan – koronasulkuaikana hän puolestaan juoksi maratonin – kotonaan!

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?