Villen Kaupan Villelle Chevalier-käädyt – rakkaudesta ruokaan

Ville Pirtinaho on Rotisöörien harrastelijajäsen, ja hän on saanut Chevalier-käädyt tunnustukseksi rakkaudestaan ruokaa kohtaan. Pirtinaho kunnioittaa ruokaa, ammattitaitoa ja raaka-aineita.(Kuva: Matti Pulkkinen)

Suomalaisen ikivanhan sanonnan mukaan suutarin lapsilla ei ole kenkiä.

Pirkanmaan parhaaksi liha- ja kalatiskiksi arvostettu ylöjärveläisen Villen Kaupan tarjonta on Ville Pirtinahon ja hänen joukkueensa päivittäinen taidonnäyte.

Pirtinaho sanoo, että monipuolinen, runsas ja tuore liha- ja kalatarjonta muodostavat maailman, joka haastaa viikon jokaisena aamuna. Villen Kaupassa palvelutiski rakennetaan seitsemän kertaa viikossa.

– Rakkaudesta ruokaan, Pirtinaho linjaa terävästi.

Pirtinahon mukaan liha- ja kalatiskin on oltava mielenkiintoinen niin viikon alussa maanantaina kuin viikon lopulla lauantaina ja sunnuntaina.

– Minä tahansa päivänä meidän asiakkaallamme voi olla erityinen syy juhlistaa nimenomaan ruualla jotakin tiettyä asiaa. Tämä haaste on ponnin tehdä kaikkensa, jotta jokainen kotikokki ajankohtaan katsomatta löytää yllätyksellistä, arjesta poikkeavaa, Pirtinaho sanoo.

Rotissöörien käädyt kannustavat

Ville Pirtinaho kuuluu Tampereen rotissööreihin ja voutikuntaan. Harrastajajäsenenä hänellä on Chevalier-käädyt, jotka hän sai muutama viikko sitten.

Ruokakauppiaana Pirtinaho pitää tärkeänä sitä, että kaikki ruokaan liittyvät asiat liittyvät myös hänen harrastuksiinsa ja vapaa-aikaansa. Mies seuraa niin suomalaisen kuin kansainvälisen keittiön kehittymistä.

Pirtinaho pitää kunnia-asianaan ruokatiedon kylvämistä. Hän ottaa mielellään selvää asioista ja jakaa tietojaan Villen Kaupan palvelutiskin takaa.

– Ruokarakkaus lähtee ruoan raaka-aineista. Peruslähtökohta on oivaltaa, mikä raaka-aine on kuhunkin käyttötarkoitukseen paras, Pirtinaho selvittää.

Pirtinahon mielestä hänen asiakkaidensa on hyvä tietää, ketkä raaka-aineiden tuottajia ja valmistajia on. Tieto vahvistaa luottamusta ja arvostusta.

– Minä ja koko henkilökuntamme kannustamme asiakkaitamme kertomaan, mitä he aikovat lihasta tai kalasta tehdä. Tämän jälkeen pystymme antamaan suosituksemme ja vihjeemme. Korkeatasoinen raaka-aine, liha tai kala, on parhaimmillaan, kun sen ominaismaku ja -rakenne säilyvät valmistuksen jälkeenkin. Ylimaustamista on varottava, Pirtinaho sanoo.

Ajatus mukana kaikessa

Kun Ville Pirtinaho paloittelee peuran ruhoa, tai kun hän fileroi kuhaa tai ahventa, hän pitää ajatuksensa tiukasti kulloisessakin tehtävässä.

– Ajatuksen on oltava mukana jokaisessa veitsen sivalluksessa, Pirtinaho toistaa.

Myönteinen henki ja ilmapiiri ovat ratkaisevan tärkeitä. Hyvä fiilis tarttuu, ja se kantaa raaka-aineiden käsittelystä ruokailuun saakka.

– Ruoka on suuren kiitoksen aihe, Pirtinaho kiteyttää.

Pirtinahon mielestä perheen pienimpien suuresti rakastamasta jauhelihamakaroonilaatikostakin tulee valloittavan herkullista, kun jauheliha on parasta A-luokkaa.

– Arkisesta perheen ruokatuokiosta muodostuu kohokohta, kun kotikokki valmistaa hedelmä- ja vihannesosastolta valitsemistaan kausituotteita värikkään ja tuoreen salaatin. Sillä on iso vaikutus pöydän houkuttavuuteen, Pirtinaho toteaa.

Pirtinaho ihastelee sitä, miten Villen Kaupan liha- ja kalatiskillä asioivat ihmiset kertovat yllättävänsä kotijoukot, ystävät, läheiset tai sukulaiset ruualla. Innostus takaa onnistuneen lopputuloksen.

– Iloitsen siitä, että äidit ja isät tuovat lapsensa kauppaan. Täällä lapset kuulevat, kun keskustelemme eri vaihtoehdoista. Lihat ja kalat tulevat niminä tutuiksi, Pirtinaho muistuttaa.

Pirtinaho tietää, että arjen asiat vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten suomalainen tai pirkanmaalainen ruokakulttuuri kukoistavat.

– Kannustan ihmisiä kokeilemaan eri juttuja rohkeasti. Maistelemalla meistä jokainen pääsee eteenpäin, Pirtinaho kertoo.

Maakunnankuulusta liha- ja kalatiskistä vastaava Ville Pirtinaho on vakuuttunut siitä, että ruokamaailma ei jätä häntä ikinä kylmäksi.

– Olen aidosti kiinnostunut ja innostunut. Jännitänhän aamuisin sitäkin, ovatko kalastajat päässeet Näsijärvelle ja Pyhäjärvelle kokemaan pyydyksiään. Jos säät ja Ahti suosivat, tiskissämme on aitoa läkihalaa: ahventa, kuhaa, haukea, siikaa ja niin edelleen!

Villen Kauppa on yllätyksellinen. Tällä viikolla torstaina tuo ylläri on Pohjanmaalla metsästetty otso. Tarjolla on tarkastettua kotimaista riistan aatelia: karhua.

www.villenkauppa.fi

 

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?