Keijärven kedolla järjestetään perinteiset niittotalkoot tulevana lauantaina

Ylöjärven omakotiyhdistyksen talkoot alkavat kello 12. Varusteet niittoa varten saa paikan päältä.
niittotalkoot, kuva: Ylöjärven omakotiyhdistys

Niittotalkoolaisia Keijärven kedolla vuonna 2018.

Ylöjärven omakotiyhdistys järjestää lauantaina 7. elokuuta niittotalkoot Keijärven kedolla. Talkoot alkavat kello 12, mutta paikalle voi tulla myöhemminkin, ja lyhyestäkin talkoopätkästä on apua. Keto sijaitsee Asuntilantien alkupään pohjoispuolella.

Keijärven ketoa on niitetty yli kymmenen vuoden ajan, minkä vuoksi ely-keskus nosti sen vuonna 2017 maakunnallisesti arvokkaiden maisemakohteiden joukkoon. Ylöjärven omakotiyhdistys toivoo, että hyvällä hoidolla niitty pysyy uudessa luokassa.

Niitto takaa ketokukille mahdollisimman suotuisat kasvuolosuhteet ja estää sitä kasvamasta umpeen. Keijärven ketoa käyttävät myös retkikohteena läheisten koulujen oppilaat ja päiväkotien lapset.

Ylöjärven omakotiyhdistys tarjoaa talkoolaisille limsaa ja keksiä. Paikan päällä odottavat kaikki niitossa tarvittavat välineet, eli niittokone, raivaussaha, haravia, vetopressuja ja hanskoja.

– Mukaan ei tarvitse ottaa kuin iloinen mieli ja kelin mukainen vaatetus, kirjoittaa omakotiyhdistys ja toivottaa talkoolaiset tervetulleiksi.

Lue myös: Keijärven niittotalkoot auttavat ketokukkia

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?