Kyrösjärven Paijalanrannalla on havaittu hieman sinilevää – Pirkanmaan järvivedet ovat nyt keskimääräistä lämpimämpiä

Sinilevää esiintyy tällä hetkellä hieman pitkän ajan keskiarvoa enemmän. Järviveden korkea lämpötila voi johtaa hapenpuutteen aiheuttamiin kalakuolemiin.

Uimakoppi kuvattuna Paijalan uimarannalla Kyrösjärvellä kesäkuun alussa.

Viljakkalan Kyrösjärvellä sijaitsevalla Paijalan uimarannalla on havaittu hieman sinilevää tämän viikon valtakunnallisessa sinileväseurannassa. Ranta tunnetaan myös nimellä Mannin ranta. Niinikään valtakunnalliseen seurantaan kuuluvalla Keijärven Räikän rannalla ei havaittu sinilevää.

Valtakunnallisen sinileväseurannan toteuttavat Suomen ympäristökeskus, ely-keskukset ja kunnat yhdessä. Seurannassa mukana olevilla havaintopaikoilla käydään kesä-syyskuussa kerran viikossa.

Sinilevää havaittiin tällä viikolla yhdeksässä valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikassa Pirkanmaalla, pääasiassa maakunnan etelä- ja kaakkoisosissa.

Virallisen seurannan lisäksi Pirkanmaalla kirjattiin viisi kansalaishavaintoa sinilevästä ja yksi havainto rotarien seuraamalta havaintopaikalta. Sinilevää esiintyy nyt Järvi-meriwikin ylläpitämän sinileväbarometrin mukaan hieman pitkän ajan keskiarvoa enemmän.

Kaloilla on nyt tukalat oltavat

Järvivedet ovat tällä hetkellä pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpiä, ja tulevina päivinä jatkuvat helteet nostavat veden lämpötiloja entisestään. Monien Pirkanmaan suurten järvien veden lämpötila on 22–24 °C tietämissä, mikä on noin 5 astetta enemmän kuin tähän aikaan kesästä keskimäärin.

Hellekelit tarkoittavat tukalia oltavia ihmisten lisäksi myös kaloille. Erityisen paljon lämpenevät suojaisat lahdet ja tummat vedet, joissa lämpötila nousee avoimia selkävesiä korkeammaksi. Pirkanmaan ely-keskuksen mukaan pitkät hellejaksot voivat johtaa hapenpuutteesta aiheutuviin kalakuolemiin.

Tämä johtuu siitä, että veteen liukenee sitä vähemmän happea, mitä korkeammaksi veden lämpötila nousee. Samalla kalojen ja muiden vesieliöiden aineenvaihdunta kiihtyy veden lämmetessä.

Pirkanmaan ely-keskus toivoo, että laajoista kalakuolemista ilmoitettaisiin ely-keskukselle ja kunnan ympäristöviranomaiselle. Yksittäisistä kuolleista kaloista sen sijaan ei ole tarpeen raportoida.

Ely-keskus ohjeistaa havainnon tekijää ottamaan paikalta kuvia ja videoita sekä kirjaamaan muistiin mahdolliset poikkeukselliset olosuhteet, kuten suuren levämäärän, veden samentumisen tai vaahtoamisen. Lisäksi tulee ottaa välittömästi talteen muutamia näytekaloja. Näytekalat säilytetään jääkaapissa, eikä niitä tule pakastaa. Näytekalat toimitetaan Ruokavirastolle tutkittaviksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?