Lisätietoja Kuruntien kuolonkolarista: Auton kuljettajaa on saatu jututettua, päihteillä ja ylinopeudella epäillään olevan osuutta turmaan

Poliisi on päässyt kuulemaan toista Kuruntien onnettomuudessa selvinnyttä henkilöä. Mies on myöntänyt toimineensa ajoneuvon kuljettajana ja ajaneensa päihtyneenä.

Kuruntiellä lähellä Antaverkan ristystä tapahtui lauantaina 19.6. liikenneonnettomuus, jossa menehtyi 17-vuotias nuori mies. Kaksi muuta autossa ollutta täysi-ikäistä miestä kuljetettiin sairaalaan vakavasti loukkaantuneina.

Poliisin mukaan se on päässyt kuulemaan toista miestä, joka on kertonut toimineensa turmahetkellä auton kuljettajana. Hän on myöntänyt ajaneensa autoa päihtyneenä.

Toinen loukkaantuneista miehistä on niin pahasti loukkaantunut, että häntä ei ole päästy toistaiseksi kuulustelemaan.

Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta.

Poliisi pitää todennäköisenä, että onnettomuuden on aiheuttanut kuljettajan päihtymystila sekä liian suuri tilannenopeus. Tapahtuma-alueella on 60 km/h nopeusrajoitus ja tapahtumahetkellä asfaltti oli märkä sateen jäljiltä.

Turvavöiden käytöstä ei ole tietoa

Onnettomuus tapahtui Kuruntiellä viime lauantaiaamuna klo 8.52. Hätäkeskusilmoituksen mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä ja sinkoutunut katolleen metsään. Turmapaikka oli Kuruntiellä noin 500 metriä Antaverkantien risteyksestä Kurun suuntaan.

Auto oli ollut matkalla Kurun suuntaan, kun se oli suistunut ajosuunnassaan oikealle osuen lyhtypylvääseen.  Tämän jälkeen auto ajautui kevyen liikenteen väylän yli metsään kierien katon kautta ympäri.

Poliisin ja pelastushenkilöstö totesivat tapahtumapaikalla kuolleeksi 17-vuotiaan nuoren miehen. Onnettomuuspaikalta toimitettiin sairaalahoitoon kaksi vakavasti loukkaantunutta täysi-ikäistä miestä.

Poliisilla ei ole täyttä varmuutta siitä, ketkä henkilöautossa olleista käyttivät turvavöitä tai käytettiinkö niitä lainkaan.

Mikäli muilla tienkäyttäjillä on havaintoja onnettomuusajoneuvon liikkeistä välittömästi ennen onnettomuutta, tietoja otetaan vastaan Nokian poliisiasemalla p. 0295 445 888 tai vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?