Kestävän kehityksen sertifikaatti Tredun Metsätien toimipisteelle

Sertifikaatti on osoitus kestävän kehityksen huomioimisesta koulutuksessa, oppimisympäristössä, kumppanuuksissa sekä johtamisessa.

Jani Saarenpään ottamassa ilmakuvassa Tredun Metsätien yksikkö Kurussa.

Kestävän kehityksen sertifikaatin myönsi Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA.

─ Olemme kehittäneet pitkäjänteisesti Tredun toimintakulttuuria kestävän kehityksen arvojen mukaisiksi. Tarjoamme opiskelijoille yhteiskuntaa uudistavaa koulutusta ekologisen, taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen kestävyyden näkökulmat huomioiden. Sertifikaatti on hieno osoitus sisukkaasta työstä kestävän kehityksen eteen, toteaa kestävän kehityksen koordinaattori Pia Korhonen.

Metsätie on Tredun ensimmäinen toimipiste, joka on saanut kestävän kehityksen sertifikaatin.

Toimipiste vastaanottaa sertifikaatin elokuussa 2021.

─ Uusien kestävän tulevaisuuden indikaattoreiden mukaisia sertifikaatteja on toistaiseksi myönnetty vain kaksi, joista toinen Tredulle. Olemme siitä todella iloisia, sanoo Korhonen.

Seuraavaksi Tredu hakee sertifikaattia Tampereelle Ajokinkujan ja Santalahdentien toimipisteille vielä tämän vuoden aikana. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä kaikki Tredun toimipisteet on sertifioitu. Tredussa on yhteensä 14 toimipistettä ympäri Pirkanmaata.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?