Äitienpäivä on taas vietetty ja samalla lukaistu jostain kommentti, ettei sitä pitäisi ehkä viettää. Joidenkin mielestä kun äitienpäivä hieroo liikaa suolaa haavoihin sellaisille ihmisille, jotka eivät ole saaneet lasta tai ovat menettäneet hänet. Samoin äitienpäivä on paha paikka oman äitinsä menettäneille. Ainakin pitäisi ajatella äitienpäivänä myös heitä, jotka eivät voi sitä juhlia.
Miksi? Tässä on sama logiikka kuin siinä, että ei saa jättää ruokaa lautaselle, kun Afrikassa lapset näkevät nälkää. Se logiikka, että jos sinulla on jotain, niin se on joltain muulta pois, etkä sinäkään sitten saa siitä kyllä iloita.
Uskon oikein hyvin, että äitienpäivä on haikea ja vaikea heille, joilla ei ole syytä juhlia sitä. Mutta uskon myös, että nuo samat tunteet ovat läsnä vuoden muinakin päivinä. Ja kyllä muutkin kuin lapsettomat kärsivät juhlapyhistä. Joulu on vaikea eronneille ja läheisensä menettäneille. Yleisten juhlapyhien lisäksi monelle ovat vaikeita vuosipäivät, jotka tuovat mieleen jotain, mitä ei enää ole. Isävainaan syntymäpäivä, päättyneen kihlauksen vuosipäivä, koiran kuolinpäivä.
Periaatteessa vuoden jokainen päivä on varmasti erityisen vaikea päivä jollekin. Silti se ei mielestäni syy kulkea apeana läpi elämänsä, koska ei oikein voi iloita tästä päivästä, kun kaikki eivät voi siitä iloita. Syyllisyyden tunteminen omasta onnellisuudesta ei varmaan ole millään lailla tarkoituksenmukaista.
Siksipä on hyvä, että viime vuosina on alettu näkyvämmin viettää äitienpäivän aattona lapsettomien lauantaita. Sen sijaan, että käyttäisimme äitienpäivän myötäelämällä niiden surua, jotka eivät ole yrityksistään huolimatta saaneet lapsia, heille on oma päivänsä, ja äidit voivat vapaasti iloita omastaan.
Lapsettomien launtai muistuttaa ihan aiheellisesti siitä, että kaikki eivät voi saada omia perillisiä. Ja kyllä, tuntuu siltä, että edelleen tässä ajassa tuota muistuttelua tarvitaan. On edelleen ihmisiä, esimerkiksi terveydenhuollossa, jotka huomauttavat alle nelikymppisille naisille, että nyt olisi muuten hyvä aika hankkia ne lapset, jos meinaa. Tahaton lapsettomuus on koko ajan kasvava ongelma, josta puhutaan enemmän ja enemmän. Silti nämä tahattomat töksäytykset tuntuvat olevan hämmästyttävän yleisiä. Lapsettomien lauantai tekee näkyväksi asian, jota ei kovin suureen ääneen yleensä toitoteta ja muistuttaa meitä siitä, ettei kaikki, mitä pidämme itsestäänselvänä ole sitä.
En ole kovin hanakka viettämään perinteisiä juhlapyhiä perinteisin menoin. Rairuoho jää useinmiten kasvattamatta ja kokko polttamatta. Kuusesta varisee liikaa neulasia ja muna lipeää aina kädestä, jos sitä yrittää maalata. En oikein syty edes syntymäpäivästäni, koska mielestäni en ole tehnyt mitään sen eteen, että on kulunut vuosi edellisestä syntymäpäivästä, enkä näinollen ymmärrä, mistä minua onnitellaan.
Lapsiani pidän kuitenkin kovana saavutuksena. Koen ansainneeni kortteja ja kakkua sillä pyykkäämisellä ja kokkaamisella ja yksisanaisten whatsapp-viestien tulkitsemisella, mitä olen vuoden aikana harjoittanut. Lisäksi olen kovasti kiitollinen omalle äidilleni, ja lienee vähintään kohtuullista osoittaa se jollain tavalla edes kerran vuodessa.
Äitienpäivä on ansainnut paikkansa kalenterissani. Kiitos heille, jotka ovat nähneet äitienpäivän synkän kääntöpuolen, irrottaneet sen, ja sijoittaneet sen kalenteriin eri päivälle.
