Soppeenmäen R-Kioskin ryöstöä veitsellä yrittänyt saatiin kiinni – Tutkinnanjohtajan mukaan yleisövihjeillä oli merkittävä rooli tapauksen selvittämisessä

Poliisi tiedottaa, että se on selvittänyt viime viikolla 26.4. Mikkolantien R-Kioskilla tapahtuneen törkeän ryöstön yrityksen.

Mikkolantien R-kioski joutui törkeän ryöstöyrityksen kohteeksi viime viikolla. (Arkistokuva)

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Panu Rautio kertoo, että tekijä on otettu kiinni tällä viikolla. Hänen mukaansa rikoksesta epäillään aikuista mieshenkilöä, joka on kuulusteluissa myöntänyt teon. Rautio ei kommentoi, onko tekijä paikkakuntalainen.

Törkeä ryöstön yritys tapahtui Soppeenmäessä viime viikon maanantaina aamuseitsemältä, kun huppupäinen miespuolinen henkilö asteli sisään Mikkolantien R-Kioskille. Hän otti taskustaan esiin teräaseen ja uhkasi sillä myyjää, jotta tämä olisi luovuttanut rahat kassasta.

Tako jäi kuitenkin yritykseksi ja mies joutui poistumaan kioskilta ilman saalista. Hänen käyntinsä R-Kioskilla tallentui kuitenkin valvontakameroille.

Henkilön poistuttua myyjä soitti välittömästi hätäkeskukseen, mutta mies oli jo häipynyt poliisin saavuttua paikalle. Häntä ei vielä tuolloin löydetty etsinnöistä huolimatta.

Kaksi päivää myöhemmin poliisi julkaisi tiedotteen, jossa se pyysi yleisövihjeitä tekijän kiinni saamiseksi. Rikoskomisario Rautio kertoo, että yleisövihjeillä oli ratkaiseva rooli tekijän kiinni saamisessa.

– Saimme muutamia vihjeitä, joilla oli merkittävä rooli rikoksen ratkeamisessa. Niiden avulla osasimme suunnata omaa tutkintaamme. Kiitos siis vihjeiden antajille.

Poliisin mukaan tekoon ei liity muita henkilöitä. Rikoslain mukaan törkeästä ryöstöstä rangaistus on vähintään kaksi vuotta ja enintään kymmenen vuotta vankeutta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?