Koronarekisteriin on lisätty tällä viikolla kolme tapausta Ylöjärvelle

Ylöjärvellä on varmistettu nyt yhteensä 262 koronatapausta. Vauhti on hidastunut hieman edellisviikoista.

(arkisto)

THL:n ylläpitämään tartuntatautirekisteriin on lisätty Ylöjärvellä tällä viikolla kolme uutta koronatartuntaa, jotka nostavat paikkakunnan tartuntamäärän 262:een.

Viimeisimmät kaksi tartuntaa lisättiin rekisteriin torstaina 6.5. Tätä ennen lisättiin yksi tartunta tiistaina 4.5.

Viime viikolla rekisteriin lisättiin viisi uutta tartuntaa Ylöjärvelle lauantain 1. ja maanantain 3.5. välisenä aikana.

Tätä edellisen kerran rekisteriin lisättiin tartuntoja viime viikon keskiviikkona 28.4. yhteensä neljä kappaletta. Viime viikolla rekisteriin lisättiin myös yksi uusi tartunta tiistaina 27.4.

Perjantain 23.4. ja maanantain 26.4. välisenä aikana Ylöjärvelle merkittiin tartuntoja yhteensä neljä kappaletta.

Tätä ennen rekisteriin merkittiin yksi tartunta torstaina 22.4. ja niin ikään yksi tartunta tiistaina 20.4.

Sitä edellisellä viikolla (vko 15) tartuntoja merkittiin tartuntatautirekisteriin kaksi kappaletta viikonlopun 17.-18.4. aikana, ja kaksi kappaletta keskiviikkona 14.4. ja tiistaina 13.4. yksi kappale.

Viikolla 14 tartuntoja lisättiin rekisteriin yhteensä seitsemän kappaletta.

Koronaviruksen tartuntavauhti on hiljalleen hiipunut Pirkanmaalla, ja se on siirtynyt leviämisvaiheesta takaisin alempaan luokkaan kiihtymisvaiheeseen.

Lue myös: Koronarokotukset: 50 vuotta täyttäneet voivat varata ajan rokotukseen viikon päästä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?