Ylöjärven koronaluku suureni perjantaina taas viidellä tartunnalla

Uutisoimme torstaina, että Ylöjärvellä on tällä viikolla (vko 9) varmistettu ennätysmäärä uusia koronatartuntoja, yhteensä 12. Perjantaina 5.3. THL:n tartuntatautirekisteriin on lisätty jälleen uusia tartuntoja.

Ylöjärvellä on nyt yhteensä 134 varmistettua koronavirustartuntaa, kertoo THL:n ylläpitämä tartuntatautirekisteri. Vielä torstaina 4.3. luku oli 129, eli vuorokaudessa rekisteriin on lisätty viisi uutta tartuntaa. Uudet tartunnat lisätään rekisteriin päivittäin klo 12.

Ylöjärvellä eletään ennätysviikkoa uusissa koronavirustartunnoissa, mikä heijastelee kiihtyvää Pirkanmaan tilannetta.

Yhteensä tällä viikolla (maanantai 1.3.-perjantai 5.3.) tartuntatautirekisteriin on lisätty Ylöjärvelle yhteensä 15 uutta koronavirustapausta.

Näistä tartunnoista viisi lisättiin rekisteriin siis perjantaina, torstaina kolme, keskiviikkona kaksi, tiistaina kuusi ja maanantaina yksi.

Viime viikolla (vko 8) uusia tartuntoja varmistettiin yhteensä seitsemän kappaletta: viikonloppuna 27.-28.2. kaksi kappaletta, perjantaina 26.2. kaksi kappaletta ja torstaina 25.2. kolme kappaletta.

Lue myös: Pandemiaohjausryhmä: Yläkoulut ja toinen aste etäopetukseen, kuntosalit kiinni, kuuden hengen kokoontumisrajoitus

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?