Koskelan henkirikoksen uhria muistetaan perjantaina myös Ylöjärvellä – Kynttilät syttyvät Ylöjärven kirkolla

Viime vuoden joulukuussa Helsingin Koskelassa tapahtui koko Suomea koskettanut henkirikos. Julman rikoksen uhriksi joutui vain 16-vuotias poika, jonka murhasta syytetään kolmea saman ikäistä poikaa. Koskelan tapaus on nostanut koulukiusaamisen ja -väkivallan sekä nuorten pahoinvoinnin jälleen koko valtakunnan keskusteluun.

Koskettava Koskelan tapaus on saanut suomalaiset liikkeelle, ja perjantaina 5.3. kynttilät syttyvät pitkin kotimaata 16-vuotiaan uhrin muistolle.

Ylöjärvellä muistotilaisuus järjestetään Ylöjärven kirkolla (Kirkkotanhuantie), johon kynttilän voi viedä perjantana 5.3. klo 18-20.

Muistotilaisuuden järjestäminen uhrille on lähtenyt liikkeelle Facebookista Oikeutta Koskelan uhrille – kiusaamista ja kouluväkivaltaa vastaan -nimisestä ryhmästä, jonka tamperelaisjäsen Tuomas päätti ehdottaa muistotilaisuuden järjestämistä Koskelan teinisurman uhrin muistolle. Tuomaksella itsellään on koulukiusaamistausta, josta hän kertoo muun muassa MTV3:n haastattelussa.

Muistotilaisuuden järjestäminen eri kaupungeissa onkin saavuttanut suuren suosion, ja mukaan on lähtenyt myös seurakuntia.

Tapahtuman liikkeelle laittanut Tuomas kertoo, että muistotilaisuudessa kunnioitetaan 16-vuotiaan uhrin muistoa, minkä lisäksi muistutetaan, että kouluväkivaltaa tapahtuu edelleen eikä siltä tulisi sulkea silmiä.

– Toivon, että Koskelan tapaus olisi viimeinen, selkeä koulukiusaamiseen ja väkivaltaan liittyvä teko, Tuomas kommentoi MTV3:lle.

Muistotilaisuus Koskelan teinisurman uhrille:

  • Perjantaina 5.3. klo 18-20 Ylöjärven kirkolla (Kirkkotanhuantie)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?