Koronatartuntoja on varmistettu Ylöjärvellä kiihtyvään tahtiin – jälleen uusia tartuntoja

Ylöjärvellä on nyt yhteensä 124 varmistettua koronatartuntaa, kertoo THL:n tartuntatautirekisteri. Vuorokaudessa rekisteriin on lisätty kuusi uutta tartuntaa. Varmistetut uudet tartunnat lisätään rekisteriin päivittäin klo 12.

Uusia koronavirustartuntoja on varmistettu Ylöjärvellä kiihtyvään tahtiin. Maanantaina 1.3. uutisoimme, että Ylöjärvellä on varmistettu viime viikonlopun jäljiltä yhteensä kolme uutta koronatartuntaa, joka nosti Ylöjärven koronaluvun 118:aan.

Tiistaina 2.3. rekisteriin on merkitty jälleen uusia tartuntoja, yhteensä kuusi kappaletta. Näin ollen Ylöjärven koronaluku on nyt 124.

Ylöjärven kaupunki tiedotti tämän viikon maanantaina, että viime viikolla, eli viikolla 8, Kauraslammen alakoulussa Kuusistontiellä on altistuttu koronalle. Oppilaita ja opettajia määrättiin karanteeniin reilut 20.

Tänään tiistaina kaupunki tiedotti uusista altistumisista, jotka liittyvät samaan viimeviikkoiseen Kauraslammen tapaukseen. Tällä kertaa karanteeniin määrättiin 50 oppilasta ja muutama henkilökunnan jäsen.

Pirkanmaalla vietetään tällä hetkellä hiihtolomaviikkoa, mikä tarkoittaa, että Kauraslammen koululaisista noin 70 viettää lomaansa karanteenissa. Karanteenin pituus on 14 vuorokautta.

Lue myös: Koronarokotukset riskiryhmään 1 kuuluville 65-69-vuotiaille alkavat tiistaina 2. maaliskuuta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?