Anni Kytömäen Margarita voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon – ”Kirjan kieli viettelee mukaansa ja sen kerronta kannattelee lukijaansa värikkään jatkumonsa aalloilla”

Ylöjärveläislähtöisen Anni Kytömäen teos Margarita (Gummerus) palkittiin keskiviikkona kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla.

Margarita kertoo muun muassa jokihelmisimpukoista.

Nykyisin Hämeenkyrössä asuvan Kytömäen teos valikoitui voittajaksi kuuden finalistin joukosta. Finalistit valittiin 150 kirjan joukosta. Voittajan valitsi tänä vuonna kapellimestari Hannu Lintu, joka toimii vielä ensi vuoden kevääseen saakka RSO:n ylikapellimestarina. Sen jälkeen hän siirtyy Kansallisoopperaan.

Margarita on ylöjärveläislähtöisen Anni Kytömäen kolmas romaani. Kirja kertoo sodan jälkeisestä ajasta etenkin nuoren hierojan Senni Sarakorven näkökulmasta. Romaanissa sekoittuvat yksilön tarpeet, valtion halut ja luonto. 1950-luvulle sijoittuva kertomus peilautuu monin tavoin ajankohtaisiin teemoihin: ihmisen oikeuteen päättää omasta kehostaan, elämään virusepidemian aikana ja metsäteollisuuden luontovaikutuksiin.

Hannu Lintu perusteli Anni Kytömäelle valintaansa seuraavasti:

Kirjan kieli viettelee mukaansa ja sen kerronta kannattelee lukijaansa värikkään jatkumonsa aalloilla. Kuvaat taitavasti paitsi sitä nollahetkeä, josta Suomen kasvu kohti modernia yhteiskuntaa alkoi, myös yksilön ponnisteluja tuon kasvun välillä järjettömissäkin käänteissä. Osoitat, että kaikki taistelut – niin sota kuin jälleenrakennuskin – aiheuttavat omat uhrinsa. Me lukijat tiedämme, että nuo ponnistelut paremman tulevaisuuden hyväksi jatkuvat edelleen.

Päähenkilösi Sennin poikkeuksellinen luonne, urheus, inhimillisyyden ja itsekkyyden yhdistelmä, sekä hänen luonnon ja ihmisten aktivoima mielikuvituksensa saavat lukijan pitämään häntä ystävänään. Kirjasi muistuttaa meitä siitä, että vakavimmat vammat eivät ole fyysisiä. Pahimmat vauriot kohdistuvat mieleen, ja sellaiset vaikuttavat sukupolvesta toiseen. Tästä luonto toimii hyvänä vertauskuvana.”

Anni Kytömäki puolestaan kommentoi voittoaan:

”Olen omistanut Margaritan maan ja veden hiljaisille – niille, jotka yhteiskunnassa ja ekokriisissä ovat vaarassa jäädä jalkoihin. Koen Finlandia-palkinnon osoittavan, että maailmassa on yhä tilaa monimuotoisuudelle eli ihmisluonteiden ja luonnon kirjolle.”

Muut kaunokirjallisuuden Finlandia-finalistit olivat Ann-Luise Bertell teoksellaan Heiman (Förlaget), Ritva Hellsten teoksellaan Raija (Aviador), Tommi Kinnunen teoksellaan Ei kertonut katuvansa (WSOY), Anne Vuori-Kemilä teoksellaan Mustaa jäätä (Karisto) ja Heikki Kännö teoksellaan Runoilija (Sammakko).

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto on arvoltaan 30 000 euroa.

Lue myös:

Kirja-arvio: Anni Kytömäen Margarita on kiinnostava, tasapainoinen ja kaunis romaani

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?