Koronarajoituksiin tiukennuksia: harrastuksia tauolle ja kokoontumisiin lisärajoituksia

Pirkanmaan koronarajoitukset tiukkenevat keskiviikosta alkaen. Maakunnan pandemiaohjausryhmä antoi suosittelee nyt kasvomaskeja myös toisen asteen oppilaitoksiin sekä julkisille ja yksityisille työpaikoille kaikissa kohtaamisissa.

Työpaikkojen maskisuositus tarkoittaa työntekijöiden kasvomaskin käyttöä myös peruskouluissa ja päiväkodeissa. Maskisuositukseen on lisätty myös kaupat ja ostoskeskukset. Maskisuositus on voimassa toisella asteella 24.12. asti mutta ovat muilta osin voimassa toistaiseksi.

Lisäksi yli 20-vuotiaiden liikuntaharrastuksissa joukkue- ja kontaktilajien harrastus-, ottelu- ja kilpailutoiminta suositellaan keskeytettäväksi sisätiloissa 15. joulukuuta saakka. Rajoitus ei koske sellaista aikuisten harrastustoimintaa, jossa osallistujien kahden metrin turvavälit säilyvät koko harjoituksen ajan, eikä kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua. Lasten ja nuorten harrastustoimintaa jatketaan normaalisti.

Uimahallien kävijämäärä puolitetaan ja hallit kohdentavat ikäihmisten käynnit tiettyihin kellonaikoihin. Kokoontumisissa suositellaan vältettäväksi yli 10 hengen tilaisuuksia.

Pirkanmaan koronatilanne heikentynyt merkittävästi viikon aikana. Sairaalahoidon tarve on kasvanut. Tays otti loppuviikosta koronapotilaille käyttöön omat teho- ja vuodeosastot. Kahden viikon ilmaantuvuus on 36,3 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Positiivisten löydösten osuus testatuista on 1,4 prosenttia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?