Juha Seppänen otti Ylöjärven Uutisiin yhteyttä varoittaakseen verkkovarkaista Näsijärvellä.
Vihattulassa asuva Juha Seppänen lähti maanantaina muikkuverkoilleen Lempiäniemeen tarkastamaan saalista. Vesillä häntä odotti kuitenkin ikävä yllätys, kun verkoista, polista ja lipuista ei näkynyt enää jälkeäkään.
– Verkot olivat Ison-Otavan pohjoispuolella. Ne oli merkattu hyvin, eli mistään vahingosta ei ole kyse. Koskaan aiemmin näin ei ole käynyt, verkkovarkauden kohteeksi joutunut Seppänen kertoo.
Hänen mukaansa verkot laskettiin viime lauantaina, joten jonkun on täytynyt varastaa ne lauantain ja maanantain välisenä aikana.
Seppänen sanoo, että välineistä hän koki rahallista menetystä varmaankin toista sataa euroa. Myös kalasaalis saattoi olla iso.
– Mukaan on saattanut lähteä hyväkin saalis. Viimeksi verkossa oli 20 kiloa muikkua.
Seppänen ei ole kuullut, että muut verkkokalastajat olisivat samalla alueella joutuneet verkkovarkaiden uhreiksi, mutta haluaa kuitenkin muistuttaa muita kalastajia pitämään omaisuuttaan silmällä. Hän on ilmoittanut hävinneistä verkoista myös paikalliselle kalastuksenvalvojalle.
– Mutta varmaankin laitan uudet verkot samalle paikalle. Tilasin netistä seurantalaitteen, jonka voi piilottaa vaikkapa lippuun. Pystyn sitten kännykästä näkemään, missä ne kulkevat. Myös riistakameran voi viritellä vaikka rannan tuntumaan, mutta niihin vaaditaan maanomistajan lupa.