Ylöjärvellä jälleen uusia koronatartuntoja – viikonloppuna varmistettiin kolme uutta

Viikonlopun aikana Ylöjärvellä on varmistettu kolme uutta koronatartuntaa. Todettujen tartuntojen yhteismäärä on noussut siis 26 tapaukseen.

Tartuntamäärät lähtivät nousuun jälleen syyskuussa, jolloin Ylöjärvellä todettiin uusia koronatartuntoja sitten toukokuun. Kahdessa viikossa Ylöjärvellä on varmistettu yhteensä yhdeksän uutta tartuntaa. Tartuntojen yhteismäärä on nyt 26.

Paikkakuntakohtaisia tartuntamääriä voi tarkastella THL:n kartasta. 

Uuden korona-aallon vuoksi myös maskisuositukset ovat tiukentuneet Pirkanmaalla. Maskia suositellaan käytettävän seuraavissa tilanteissa:

  • Konsertit ja muut musiikkitilaisuudet, teatteriesitykset ja muut esittävän taiteen tilaisuudet, jääkiekko-ottelut ja muut urheilutapahtumat.
  • Messutapahtumat, sisätiloissa järjestettävät festivaalit.
  • Kirkkotilaisuudet ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilaisuudet.
  • Rajatuissa ulkotiloissa järjestettävät tilaisuudet, joihin kertyy suuri määrä ihmisiä, kuten suuret ulkoilmakonsertit ja festarit.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkatessaan näytteenottoon ja ennen negatiivisen testituloksen saamista, mikäli joutuvat välttämättömän syyn vuoksi liikkumaan kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?