Ylöjärveläinen taiteilija lahjoitti Taysiin koronataulun

”Halusin antaa muistoksi taulun tästä poikkeusajasta”, kertoo taulun maalaaja.

Kristiina Lähteenmäki-Hein: Korona II.

Ylöjärveläinen taiteilija Kristiina Lähteenmäki-Hein on lahjoittanut Taysin infektioyksikköön maalaamansa koronataulun.

Hän teki ensin hoitoalalla toimivalle yksityishenkilölle tilaustyön koronasta, ja sen perään tämän lahjoittamansa Korona II -taulun.

– Korona-aika on ollut hänelle (ensimmäisen taulun tilaajalle) työn puolesta merkittävää aikaa, ja aloin miettimään myös sitä, mitä tämä aika merkitsee kokonaisille yhteisöille, Lähteenmäki-Hein kertoo.

– Halusin antaa muistoksi taulun tästä poikkeusajasta.

Taitelijan mukaan taulun väreissä näkyvät Taysin omat värit, ja punaiset virukset kuvaavat virusten ärhäkkyyttä ja sitkeyttä.

– Halusin tehdä värikkään kokonaisuuden arkea piristämään, enkä sellaista työtä, josta tulisi väriensä puolesta pessimistinen tai raskas.

Kristiina Lähteenmäki-Hein on tehnyt enimmäkseen akryyli- ja öljyvärimaalauksia, mutta esimerkiksi lokakuussa hänellä on tulossa Espoossa pidettävään näyttelyyn tiedonhakuun pohjautuva sana-tilataideteos.

Lue myös: 

Sisintä seinille – eikä se niin vakavaa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?