Pirkanmaalla havaittiin viikolla 26 sinileviä 11 valtakunnallisella leväseurantapaikalla.

Räikänrannassa ei ole tehty tänä kesänä vielä sinilevähavaintoja. Ranta on mukana valtakunnallisessa leväseurannassa. jossa havaintoja tekevät viranomaiset tai koulutetut vapaaehtoiset.
Vähän sinilevää havaittiin Pyhäjärvessä Lempäälän Lempoisten uimalassa, Pirkkalan Kranstolpan uimarannassa, Vesilahden kirkonkylän rannassa ja Tampereella Rantaperkiön uimarannassa.
Vähäisiä sinilevähavaintoja tehtiin myös Ylöjärvellä Kyrösjärven Paijalanrannassa, Sastamalan Houhajärvellä, Valkeakoskella Vanajavedessä Sääksmäen siltojen kohdalla, Kangasalla Roineessa ja Pälkäneellä Mallasveden Pakanrannassa.
Runsaasti sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä ja Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannassa. Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden edelleen normaalia enemmän.
Järviwikiin oli kirjattu lisäksi useita yleisöhavaintoja sinilevistä eri puolilta Pirkanmaata, mm. Kangasalan Vesijärvestä ja Längelmävedestä, Lempäälän Höytämönjärvestä ja Ylöjärveltä Näsijärvestä.
Sinilevät ovat tärkeä osa vesistöjen pieneliöstöä
Sisävesistä on löydetty noin kymmenen sinileväsukua ja useat niiden lajeista voivat muodostaa myrkyllisiä kantoja. Uusimpien tutkimusten mukaan melko vähäinenkin sinileväesiintymä saattaa olla myrkyllinen, jonka vuoksi sinileväpitoisessa vedessä uimista sekä veden käyttöä talous- ja löylyvetenä tulisi välttää.
Mikroskooppisen pienet sinilevät eli syanobakteerit tuottavat kasvien tavoin happea yhteyttämällä. Sinilevät kuuluvat vesistöjen peruseliöstöön. Ne voivat elää sekä yksittäisinä soluina että yhdyskuntina.
Runsastuessaan sinileväyhdyskunnat voivat muodostaa veden pinnalle levälauttoja, joita kutsutaan leväkukinnaksi. Koska sinilevät viihtyvät erityisesti lämpimissä ja ravinteikkaissa oloissa, vesien rehevöityminen lisää leväkukintojen esiintymistä. Sinileviä esiintyy kuitenkin myös vähäravinteisissa vesissä.
Viimeisimmät kommentit