Hille, 23, kerää pulloja ja tölkkejä kodittomien kissojen hyväksi – Parissa päivässä ihmiset lahjoittivat hänelle pantillisia pulloja satojen eurojen edestä

Lamminpäässä asuva Hille Pörk yllättyi, miten moni halusi lahjottaa pullokassinsa hyväntekeväisyyteen.

Hille Pörk kurvasi keskiviikona Ylöjärven Uutisten pihaan. Ennen tätä hän oli käynyt hakemassa pullokasseja takakontin täydeltä.

23-vuotias Hille Pörk kurvaa valkoisella Saabillaan Mikkolantie 7:n parkkipaikalle. Hän avaa takaluukkunsa, joka on jo täynnä tänään aamupäivän kerättyjä pullokasseja.

Viimeisen kolmen päivän aikana Pörk onkin ajellut niin Ylöjärvellä, Tampereella, Pirkkalassa ja Nokialla, jossa ihmiset ovat halunneet luovuttaa hänelle pullokassinsa – hyväntekeväisyyden nimissä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pörk arvioi palauttaneensa ainakin pari tuhatta pulloa ja tölkkiä. Rahaa palautuksista on tullut yli 500 euroa.

Itsellään Pörk ei pulloista ja tölkeistä saatuja rahoja pidä, vaan niiden käyttökohde on selvä: Pörk työskentelee vapaaehtoisena Tammelassa sijaitsevassa eläinsuojeluyhdistys Maukula ry:ssä, jossa on kärsitty koronan aiheuttamasta pulasta ruuan ja kissanhiekan suhteen, kun lahjoitusvirrat ovat huvenneet.

Niinpä Pörk keksi kokeilla Facebookissa, olisivatko ihmiset halukkaista osallistumaan kissojen ruoka- ja hiekkavaraston täydentämiseen lahjoittamalla pullokassinsa. Ällistyttävän moni ihastuikin Pörkin ideaan, johon ei vaadittu rahankeräyslupaa.

– Yhteydenottoja tuli yli 40, ja mukana on yrityksiäkin. Luulen, että tässä on kaksi hyvää puolta: ihmisten ei tarvitse antaa rahaa, vaan he tekevät hyvää lahjoittamalla pantilliset pullonsa ja tölkkinsä. Pullojen palautuksessa on myös oma vaivansa, niin moni on ollut tyytyväinen, että joku hoitaa työn heidän puolestaan, Pörk miettii.

Pulloista ja tölkeistä saaduilla rahoilla Pörk on hankkinut Maukulan kissoille esimerkiksi valtavan määrän sokeritonta ja viljatonta märkäruokaa. (Kuva: Hille Pörk)

Pullo- ja tölkkirahoilla sai ostettua ison määrän ruokaa ja kissanhiekkaa

Pörk on säilyttänyt kaikki kuitit, joista selviää pullonpalautusrahoilla ostetut tuotteet. Pelkästään maanantain ja tiistain aikana saaduista pulloista tuli rahaa yhteensä 488 euroa, joilla hän kävi tekemässä kauppareissun ja vei ostetut tuotteet Maukulaan.

– Tiistaina tein kymmenen tunnin päivän ja ajelin pitkin kyliä auto täynnä tölkkejä. Aikamoinen siivoaminenkin oli, kun auto tietysti haisi ihan kaljalta, hän naurahtaa.

Keskiviikkoaamuna oli jälleen kauppareissun aika. Prismasta mukaan tarttui esimerkiksi 80 purkkia sokeritonta ja viljatonta kissanruokaa.

Myös kissanhiekka tulee tarpeeseen Maukulassa. (Kuva: Hille Pörk)

– Sitten ostin penturuokaa, jota menee paljon, kun Maukulaan saapuu pentueita. Ostin myös 10 kiloa raakaruokaa, eli pakastettua lemmikeille tarkoitettua lihaa. Kissanhiekkaa ostin 15 viiden litran säkkiä.

Keskiviikkona Pörk keräsi vielä hieman lisää pullokasseja, joiden kanssa kokonaissumma nousi 525 euroon.

– Olen palauttanut ainakin kaksi tuhatta pulloa ja tölkkiä. Ja kaikkia en ole vielä edes ehtinyt palauttamaan.

Lue myös: Tyyppi-kissa elää kuin filmitähti – saa fanipostia ja yöpyy hotelleissa

Maukulassa asustava Mörkö on paljasjalkainen ylöjärveläinen, joka odottaa vielä loppuelämän kotiaan. Mörkö on populaatiokissa, ja se on iältään arviolta 4-7-vuotias. (Kuva: Hille Pörk)

Kun kissat pääsevät lisääntymään holtittomasti, syntyy populaatioita

Pörk on lähettänyt pullokassilahjoittajille kuvia ostoksistaan todistaakseen, että tuotto menee perille Maukulaan. Hänen mukaansa moni lahjoittaja on kehunut hänen panostustaan.

– On sanottu, että teen hyvää työtä.

Pörkillä itsellään on neljä kissaa, josta yksi on Maukulan kasvatteja. Pörk työskentelee itse vapaaehtoisena iltavuorolaisena Maukulassa ja tietää, että ruoan ja hiekan menekki kasvaa erityisesti, kun populaatiokissoja saapuu pentuineen.

– Kun kissat jätetään leikkaamatta, voi syntyä luonnossa villiintyviä populaatioita. Kissat lisääntyvät aika holtittomasti ja populaatio voi kasvaa jopa satapäiseksi, Pörk kertoo.

Hän sanoo, että kissan paikka ei ole missään nimessä luonnossa, eikä kissojen ylipäätään kannattaisi antaa ulkoilla vapaasti.

– Kissa on petoeläin ja se tappaa muita eläimiä myös huvikseen, esimerkiksi lintuja. Mielestäni kissat kuuluvat lemmikeiksi kotiin ja niille voikin rakentaa vaikka ulkoiluaitauksen.

Hille Pörkiin voi ottaa edelleen yhteyttä Facebookin kautta, jos haluaa luovuttaa pullokassinsa Maukulan kissojen hyväksi.

Lue myös:

Lemmikkien omistajien huono taloustilanne ja ihmisten piittaamattomuus työllistävät Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistystä: ”Koiralle on saatettu syöttää hädässä vaikka ranskanleipää”

Eläinsuojeluneuvoja muistuttaa, ettei luonnonvaraisia eläimiä parane sörkkiä omin päin: ”Ihminen ei pysty samaan kuin luonto”

Maukula ry

  • Vuonna 2019 perustettu eläinsuojeluyhdistys, jonka tavoitteena on auttaa populaatiokissoja Pirkanmaalla ja sen ulkopuolella.
  • Kissat saavat tilapäiskodin yhdistyksen toimitilalta Tampereen Tammelasta ennen loppuelämän kodin löytämistä. Osa kissoista sijoitetaan vapaaehtoisten sijaiskoteihin.
  • Yhdistyksen varoilla kissoille tehdään mm. perusterveystarkastus, sirutus, leikkaus, madotus ja rokotus. Kissat testataan lisäksi tarttuvilta taudeilta (leukemiavirus ja immuunikatovirus) ja niille tehdään myös muita tarvittavia toimenpiteitä, esimerkiksi hampaisiin.
  • Yhdistystä voi tukea liittymällä sen jäseneksi.
  • Yhdistys vastaanottaa myös ruoka-, ja tarvikelahjoituksia.
  • Lisätiedot ja kaikki kotia etsivät Maukula ry:n kissat löytyvät yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta maukula.fi

Lähde: Maukula ry

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?