Ylöjärven työttömyys kasvoi yli sadalla prosentilla

Ylöjärvellä oli huhtikuussa 2020 yhteensä 2048 työtöntä työnhakijaa.

Ilmakuva Soppeenmäestä: Jani Saarenpää.

 

Vielä maalikuussa työttömiä työnhakijoita oli 1387 kappaletta ja vuosi sitten alle tuhat.

Ylöjärven työttömyysaste oli 12,8. Koko Pirkanmaan aste oli 16,4 ja koko maan 16,5.

Työttömyysaste oli alle 10 prosenttia Pirkanmaalla ainoastaan Punkalaitumella. Tampereen työttömyysaste oli Pirkanmaan suurin, 19,1 prosenttia.

Ylöjärvi kuuluu niihin Pirkanmaan kuntiin, joissa muutos huonompaan oli yksi suurimmista. Näissä kunnissa muutos huonompaan oli vähintään 100 prosenttia.

 

Työttömyys nousi Pirkanmaalla valtavasti, yli 85 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden määrän kasvu johtuu koronan torjuntaan liittyvistä toimista ja sen aiheuttamasta talouden tilanteen merkittävästä muuttumisesta.

Lomautusten määrä kasvoi noin 13 600 henkilöllä, ja työttömien määrä puolestaan kasvoi 18 400 henkilöllä.

 

Koko maassa huhtikuun lopussa oli yhteensä 433 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi maaliskuun lukemiin verrattuna 124 000:lla.

Koko maassa oli lomautettuna huhtikuun lopussa 184 000 henkilöä, mikä on 166 600 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?