Sujuvasti joka suuntaan

Koko Tampereen kaupunkiseutua palveleva Pirkanmaan Plushuolto Oy investoi omaan halliin Ylöjärven Siltatien alueella.

Pirkanmaan Plushuolto työllistää vakituisesti kahdeksan henkilöä, mutta kiireisinä aikoina tekijöiden määrä tuplaantuu nopeasti.

Kun huoltomies hälytetään paikalle, on yleensä kiire. Jos hän joutuu vielä koukkaamaan hallin kautta hakemassa työkaluja, matka huoltoyhtiön toimipisteestä asiakkaan luo ei saa olla kovin pitkä tai hankalasti ruuhkaisten alueiden väärällä puolen.

– Siltatien alue Uusi-Kuruntien varressa on meille tosi kätevä sijainti. Tästä liikkuu sujuvasti joka suuntaan. Iso osa asiakkaistamme sijaitsee tässä Ylöjärvellä ja Länsi-Tampereella. Meillä on paljon kohteita myös Vuoreksessa, jonne ajaa tästä vain 25 minuuttia, Pirkanmaan Plushuollon yrittäjä-toimitusjohtaja Markus Ojala sanoo.

Koko Pirkanmaan palveleminen yhdestä pisteestä on toki haastavaa. Plushuollon suunnitelmissa onkin perustaa lisää toimipisteitä sitä mukaa, kun palveltava alue laajenee. Tampereen itäpuolen kohteista vastaa nykyisellään Kangasalla asuva huoltomies, joka pakkaa työkalut autoonsa jo edellisenä päivänä ja ajaa aamulla suoraan työkohteisiin käymättä ollenkaan hallilla.

Tähän asti vuokratiloissa toiminut Pirkanmaan Plushuolto on viihtynyt Siltatien alueella niin hyvin, että yrityksen ensimmäinen oma toimitila päätettiin rakentaa nykyisen, Kivilähteentiellä sijaitsevan toimitilan naapuriin.

Uuteen halliin kalustokatoksineen tulee 400 neliötä lämmintä sekä 200 neliötä kylmää hallitilaa. Toisen kerroksen toimistotiloja on mahdollista myöhemmin vielä laajentaa.

– Aluksi tiloihin mahtuu vuokralainenkin. Meille on nyt tärkeää saada riittävästi tilaa, jossa voimme tulevaisuudessa kasvaa yrityksenä. Kasvun pitää kuitenkin tapahtua järkevästi ja liiketoiminnasta tulla voittoa, jolla sitten investoidaan, Ojala linjaa kehityksen eväitä.

Nykyisellään Pirkanmaan Plushuolto työllistää vakituisesti kahdeksan ihmistä ja kausiluontoisesti paljon enemmän.

– Tämä on mielenkiintoinen ala, sillä tehtävät vaihtelevat päivän mittaan laidasta toiseen, ja erilaiset hälytystehätvät vielä lisäävät jännitystä päivään, kiinteistönhuoltoyrittäjä Markus Ojala myhäilee.

Hyvä työ näkyy naapuriin

Kiinteistönhuollossa on tehty melkoinen matka samassa talossa asuvista talonmiehistä valtakunnallisten toimijoiden hallitsemiin markkinoihin. Viime vuosina pienten toimijoiden on ollut hankala päästä alalla alkuun, kun isot yritykset ovat haalineet asiakkaita tekemällä työtä aluksi jopa tappiollisella hinnalla.

Taloyhtiöiden asukkaiden kannalta suunta on ollut ikävä, sillä halvalla saa harvoin hyvää.

– Toivoisin, että alalla tehtäisiin realistisempia tarjouksia ja keskityttäisiin voittojen sijaan kasvattamaan ammattiylpeyttä, kuusi vuotta kiinteistönhuoltoalalla yrittäjänä toiminut Markus Ojala sanoo.

– Siinä vaiheessa, kun asiakas sanoo valinneensa huonoista parhaan, tekijöillä on peiliin katsomisen paikka.

Alan ongelmat ovat luoneet tilausta Pirkanmaan Plushuollon kaltaisille pienille, laadukkaille toimijoille. Kun työt tehdään sovitusti ja kunnolla, viereisistäkin taloyhtiöistä alkaa tulla tarjouspyyntöjä.

Ojala kertoo laadukkaan huoltopalvelun alkavan todellisten tarpeiden kartoituksella. Sitä ei tehdä sähköpostilla isännöitsijän kanssa vaan paikan päällä talossa asuvien ihmisten kanssa.

– Mieluiten kierrän kohteen taloyhtiön hallituksen kanssa. Talossa asuvina he osaavat sanoa, mikä juuri tässä kohteessa on tärkeää ja missä on ollut hankaluuksia. Missään nimessä ei voi mennä samalla sabluunalla vaikkapa Tampereen keskustan kerrostaloissa ja kehyskuntien rivitaloyhtiöissä, Ojala korostaa.

Kiinteistönhuollossa tarvitaan monenlaista kalustoa ja sille säilytystilaa. Pirkanmaan Plushuollon uusi halli nousee Ylöjärven Siltatien alueelle.

Tekijöistä ei ole pulaa

Vaikka raskaat työt tehdään koneilla, kiinteistönhuoltoala on edelleen työvoimavaltainen. Ikkunoiden säätöjä tai lukkojen avaamista ei voi automatisoida, ja kun lumipyry yllättää, tarvitaan aurojen lisäksi koko joukko ihmisiä lapion tai harjan varteen.

Pirkanmaan Plushuollon yrittäjä Markus Ojala hyppää usein itsekin lumiauran tai harja-auton puikkoihin. Hän ei koe alan kärsivän työvoimapulasta. Ainakin toistaiseksi työntekijötä ja tilapäistäkin työvoimaa on löytynyt.

– Julkisesti puhutaan paljon siitä, että 40-vuotiaiden on vaikea työllistyä, mutta kiinteistönhoitopuolella ikä ei ole mikään rasite. Meille on tullut hyviä tekijöitä uudelleenkoulutuksen kautta esimerkiksi rakennusalalta. Heillä on paljon sellaista tietotaitoa ja kokemusta, mistä on kiinteistönhuollossa hyötyä, Ojala sanoo.

– Työuralla edetään raskaammista käsilumitöistä ongelmanratkaisuun ja säätämiseen.

Kiinteistönhuolto on tekijöilleen luotettava ala myös siinä mielessä, että heitä ei ensimmäisenä lomauteta, kun talouden suhdanteet heittelevät. Taloyhtiö ei voi lopettaa huoltopalvelun ostamista, vaikka mikä epidemia sekoittaisi maailmantalouden.

 

Pirkanmaan Plushuolto Oy
• Perustettu 2013
• Liikevaihto 650 000 euroa
• Työllistää vakituisesti 8 henkilöä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?