Aluehallintovirastot antoivat uudet määräykset perusopetuksen järjestämisestä – Suositus kuitenkin on, että lapset pidetään kotona

Aluehallintovirastot ovat maanantaina 23.3.2020 antaneet uudet määräykset perusopetuksen järjestämisestä.

Määräyksen mukaan perusopetuksen järjestäjällä on velvollisuus järjestää perusopetuslain mukaista perusopetusta ja muuta toimintaa lähiopetuksena koulussa tai muussa opetuksen järjestämispaikassa esikoululaisille ja alakoulun 1.-3.-luokkalaisille.

Opetusta annetaan siis kaikille esiopetuksen oppilaille, perusopetuksen 1.– 3.- vuosiluokkien oppilaille, erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille ja pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville oppilaille.

Lähiopetuksen saaminen koulussa on nyt siis mahdollista myös niillä lapsilla, joiden vanhemmat eivät työskentele yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Aluehallintovirastot kuitenkin suosittavat, että lapset opiskelevat edelleen kotona, jos se on perheessä mahdollista.

Aluehallintovirastot tekivät uudet määräykset valtioneuvoston 20.3.2020 antaman asetusmuutoksen mukaisesti ja ne ovat voimassa 13.4.2020 saakka.

Ylöjärven Uutisten kaikki koronaa käsittelevät uutiset pääset lukemaan täältä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?