Koronavirus lykkää Nuoria Somettaa -tapahtumaa

Huhtikuussa järjestettäväksi aiottu Nuoria Somettaa 2020 -tapahtuma lykkääntyy Suomen hallituksen linjauksen myötä.

Hallitus suositti tänään, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Nuoria Somettaa keräsi Koulutuskeskus Valoon viime vuonna reilut 500 nuorta.

Nuoria Somettaa valmistelut ovat jo pitkällä ja esiintyjät on kiinnitetty. Tätä valmistelua ei haluta heittää roskiin vaan Ylöjärven Uutisten ja muiden järjestäjien tavoitteena on pystyttää tapahtuma Valoon ensi elokuussa. Tiedotamme asiasta lisää heti, kun tilanne ja aikataulut selkiytyvät.

Tässä vaiheessa Ylöjärven Uutiset kiittää erityisesti Ylöjärven lukion yrittäjyyslinjan ensimmäisen vuoden opiskelijoita erinomaisesti tehdystä työstä. Kiitokset myös yhteistyökumppaneille, erityisesti Ylöjärven kaupungille.

Lue myös:

Nuori aloitteleva tamperelaisräppäri Don heittää elämänsä ensimmäisen keikan Nuoria Somettaa -tapahtumassa

Yli 500 kävijää kerännyt Nuoria Somettaa -tapahtuma järjestetään jälleen huhtikuussa – pääesiintyjät paljastetaan pian

Radio Sunissa torstaina ja lauantaina Nuoria Somettaa -hehkutusta

Nuoria Somettaa -tapahtumassa nähdään huippunimiä – huhtikuussa Ylöjärvellä esiintyvät Cledos ja Blokess

Cledos veti yleisön kanssaan lavalle – Nuoria somettaa -tapahtumassa parisataa nuorta tanssi yhdessä moshpitissä, katso kuvat

Nuoria Somettaa 2020 -tapahtuman valmistelu täydessä vauhdissa

Tubettaja Pinkku Pinsku tähdittää YU:n Nuoria Somettaa -tapahtumaa

Suosikkitubettaja Pinkku Pinsku tuli Valoon – 8-vuotias Alpo oli yhtä hymyä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?