Muistokirjoitus: Muistelen elämäämme ja veljeäni Kalevia

Muistelen elämäämme ja veljeäni Kalevia. Hän menehtyi joulukuussa 80-vuotiaana.

Ensimmäinen muistikuvani hänestä on aamupäivältä, vuodelta 1939. Kalevi syntyi tuon vuoden huhtikuussa ja oli siis tässä vaiheessa puolivuotias poika.

Muistan, kun äitemme tuli kyökkiin Kalevi sylissään. Sitten siinä juoksikin Eero, joka oli kaksi ja puolivuotias. Ja Liisa, neljän vanha.

Minä, Alli, olin kuusi vuotta, ja olin menossa ensi seuraavana syksynä kouluun.

Meillä oli kolme lehmää, hevonen, karitsojaja pari lammasta. Äitemme oli paljon navettatöissä, hoiti lypsyt ja muut.

Muistan, kun isämme oli pukenut ulkovaatteet päälle, koska joutui lähemään talvisotaan.

Meni joulu. Meni talvi. Kirjeet kulkivat jotenkuten. Joskus näin, kun naapurin emäntä toi niitä äitelle.

Sitten joku mies tuli meille. Huusin äiteä hädissäni. Mutta sehän oli isä. En tuntenut häntä, koska hän oli pukeutunut sotavaatteisiin.

Isä käveli pirttiin ja alkoi riisua vaatteitaan pirtin höyläpenkin päälle. Ensin hän otti lakin, jossa oli kiiltävä merkki. Ei siihen uskaltanut kukaan koskea. Sitten oli pitkä leveä nahkavyö, pusero ja housut. Jalkineita en muista.

Hän alkoi niputtaa vaatteitaan pinkkaan päällekäin ja sitoi nipun vyöllä. Nippu palautettiin johonkin.

Myöhemmin isälle tuli patsas, valkoista kipsiä, jossa luki ”korpisoturi”.

Jumalalle kiitos, että isä tuli ehjänä kotiin.

ALLI TAKALA, VILJAKKALA

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?