Nuoria Somettaa 2020 -tapahtuman valmistelu täydessä vauhdissa

Cledos villitsi yleisön Nuoria Somettaa 2019 -tapahtumassa Koulutuskeskus Valossa. (Kuva: Vilma Kaura)

Koulutuskeskus Valossa järjestetään huhtikuussa historian kolmas Nuoria Somettaa -tapahtuma. Ylöjärven Uutisten ylöjärveläisnuorille kehittämä tapahtuma on paisunut vuosi vuodelta ja tänä keväänä luvassa on jälleen isot bileet.

Ylöjärven lukion yrittäjyyslinjan 40 nuorta opiskelijaa on jaettu tekijätiimeihin, joilla kaikilla on tapahtuman järjestelyissä omat vastuualueensa. Nuoret ovat vieneet tapahtumaa eteenpäin innostuneesti Pirmediat Oy:n tapahtumakoordinaattori Hanna-Mari Kujalan johdolla.

Tapahtuman esiintyjät on äskettäin kiinnitetty ja ne julkaistaan yleisölle maaliskuun alussa. Ylöjärvelle saadaan jälleen kovia kansallisen tason esiintyjiä, jotka ovat nuorten itsensä valitsemia.
Viime vuonna lavalle nousivat rapmuusikko Cledos, sketsiryhmä Blokess sekä hiphop-yhtye Mansesteri. Tapahtuman ensimmäisenä vuonna lavalla oli tubettaja Pinkku Pinsku.

Tapahtumapaikalle rakennetaan jälleen erilaisia toimintapisteitä. Myös tapahtuman yhteistyökumppanit pystyttävät Valoon omia ständejään. Luvassa on musiikin ja muun ohjelman lisäksi erilaisia kisoja, joissa tarjolla on hienoja palkintoja.

Viljakkalassa ja Kurussa asuville nuorille järjestetään tapahtumaan maksuton bussikuljetus.

Nuoria Somettaa 2020 järjestetään Koulutuskeskus Valossa torstaina 16.4. kello 17–21.

Kannattaa seurata tapahtuman ilmoittelua Ylöjärven Uutisissa, ylojarvenuutiset.fi:ssä sekä Instagramissa (#nuoriasomettaa2020).

Tapahtuman mahdollistavat Ylöjärven Uutiset, Ylöjärven kaupunki, Ylöjärven lukion yrittäjyyslinja sekä JJ Liikenne.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?