Ylöjärveläinen kuvataiteilija Annukka Laine sai kirkon kulttuuripalkinnon

Vuosittain myönnettävä kirkon kulttuuripalkinto annetaan tunnustuksena merkityksellisestä luovasta tai esittävästä taiteellisesta toiminnasta tai kulttuuriteosta. Palkinto on suuruudeltaan 6 000 euroa.
Annukka Laine, taidenäyttely, Leija, (kuva: Iiria Lehtinen)

Annukka Laineen taidetta on nähty esimerkiksi Leija-kirjastossa. (arkistokuva)

Tänä vuonna palkinto myönnettiin puoliksi ylöjärveläiselle kuvataiteilija Annukka Laineelle ja runoilija Pekka Kivekkäälle.

Laine on sakraalimaalausten tekijä ja omistanut taiteellisen elämäntyönsä kristillisen elämänkatsomuksen ja sen perusteiden esille tuomiseen.

Viimeiset vuosikymmenet Laine on keskittynyt pääasiallisesti kirkkotaiteeseen ja maalannut muun muassa kirkkojen alttarimaalauksia. Laine on tehnyt myös seurakuntavierailuja, joissa hän on valottanut kirkkovuotta ja pelastushistoriaa kirkkotaiteen historian kuvien kautta.

Pekka Kivekäs on vuosikymmenten ajan perehtynyt virsiin ja virsirunouteen. Hänen virsiään ja käännöksiään on löydettävissä kaikista viime vuosikymmenten suomalaisista virsikirjoista.

Laineen teoksia on ollut nähtävissä myös Ylöjärvellä, esimerkiksi Leija-kirjastossa olleessa ”Kirkas pimeys – sydämeni joulu”- näyttelyssä vuonna 2018.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?