Nyt se on viimeistään totta – Mikko Saarelan muistometsän kauppakirja on allekirjoitettu

Ylöjärven kaupunki ja Luonnonperintösäätiö allekirjoittivat Eppu Normaali -yhtyeen perustajajäsenen Mikko Saarelan muistometsää koskeavan kauppakirjan torstaina.

Edesmenneelle Mikko Saarelalle on puuhattu jo pitkään muistometsää.

Luonnonperintösäätiö osti Ylöjärven kaupungilta 14,24 hehtaaria metsää Mastosvuorelta Asuntilan pohjoispuolelta. Kauppahinnaksi muodostui 49 000 euroa.

Luonnonperintösäätiö hakee muistometsälle pysyvän lakisääteisen rauhoituksen. Muistometsä rajoittuu Ylöjärven kaupungin omistamaan jo suojeltuun, noin 10 hehtaarin suuruiseen alueeseen.

Muistometsän on kallioista ja puustoltaan moni-ilmeinen. Osassa metsää kasvaa nuorta luonnontilaista männikköä, mutta notkelmissa on myös vanhempia kuusia, haapoja ja koivuja.

16. tammikuuta v uonna 1958 syntynyt Saarela menehtyi reilu vuosi sitten 11. tammikuuuta 2019. Hän toimi Eppu Normaali -yhtyeessä alkuaikojen basistina ja lauluntekijänä. Saarela oli koulutukseltaan biologi ja hänet tunnettiin luonnonystävänä.

Ajatus muistometsästä syntyi Saarelan opiskeluaikaisten ystävien kesken. Yhteistyössä Saarelan lesken kanssa he käynnistivät Luonnonperintösäätiö sr:n kautta keräyksen, jonka tavoitteena on perustaa luonnonsuojelualue, joka kantaa nimeä Mikko Saarelan muistometsä. Säätiön keräys jatkuu vielä jonkin aikaa, sillä tähänastinen keräyssumma ei kata koko kauppahintaa. Alkupääoma keräykseen saatiin keväällä 2019 pidetystä muistokonsertista, jossa esiintyi mm. Eppu Normaali.

Lue myös:

Mikko Saarelan muistometsää kaavaillaan Asuntilaan Mastosvuorelle – kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina

Mikko Saarelalle puuhataan muistometsää – ota yhteyttä, jos tiedät sopivan metsän

Juha Torvisen mielestä Mikko Saarelan muistometsä on mahtava idea: ”Mitä lähempänä metsä olisi Ylöjärven keskustaa tai muuta asutusta, sen mukavampaa. Metsä voisi toimia henkireikänä kaikille.”

Eppujen alkuperäisjäsen Mikko Saarela on kuollut – menehtyi sairauteen Helsingissä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?