Dynaset kilpailee Pirkanmaan Vuoden Työnantaja 2019 -kisan finaalissa

Vuoden Työnantaja -kilpailun tavoite on nostaa esiin parhaat työnantajat ja hyvän työnantajuuden käytännöt. Kilpailun voittaja julkistetaan 15. tammikuuta.
Reijo Karppinen, Dynaset, syntymäpäivät, kuva: Iiria Lehtinen

Reijo Karppinen on Dynaset-tuoteperheen keksijä ja yrityksen perustaja. Karppinen on sinnikkäästi luonut uusille teknologiainnovaatioille markkinat niin koti- kuin ulkomaillakin.

Erityistä kisassa on se, että yritys ei voi ilmoittaa itseään kilpailuun, vaan osallistuminen tapahtuu ainoastaan yleisten ilmiantojen perusteella.

Vuoden Työnantajan valinnassa painotetaan työntekijöistä huolehtimista, työntekijöiden motivoimista ja kehittämistä sekä työhyvinvointia ja -kulttuuria. Lisäksi huomioidaan yrityksen tunnusluvut sekä vaikutus alueen työllisyyteen ja talouteen.

Kilpailu on järjestetty Pirkanmaan talousalueella jo vuodesta 1983. Vaasassa kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2018.

Dynasetin lisäksi Vuoden Työntaja -kilpailun finaalikymmenikössä kisaavat Unfair , Triuvare Oy, Despro Engineering Oy, GLi Yhtiöt, MV-Jäähdytys Oy, Codeo, Juvenes Oy, Roidu ja YMCA Tampere.

Edellisvuosina kilpailun ovat voittaneet: vuonna 2018 Koti Puhtaaksi (Sahera Koti Puhtaaksi Oy), vuonna 2017 BearIT ja vuonna 2016 Solita Oy.

Lue myös:

Päämäärätietoinen toimitusjohtaja – Dynasetin Reijo Karppinen täytti 60 vuotta

Presidentti myönsi Dynasetin Reijo Karppiselle yrittäjäneuvoksen arvonimen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?