Ylöjärven kaupunki kartoittaa kyselyllä kaupunkilaisten asenteita alkoholiin, huumeisiin, tupakkaan ja rahapeleihin sekä mielipiteitä ja ideoita päihdehaittojen vähentämisen keinoista. Kyselyyn voi vastata nimettömänä verkossa 15. marraskuuta asti.

Kyselyn avulla pyritään parantamaan ehkäisevän päihdetyön suunnittelua Ylöjärvellä. Ehkäisevän päihdetyön tavoitteena on alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentäminen.
– Haluamme tietää, millaiset asiat olisivat asukkaiden mielestä kaikkein tärkeimpiä toiminnan kohteita ehkäisevässä päihdetyössä ja millaisia keinoja pidetään hyvinä, Ylöjärven kaupungin hyvinvointikoordinaattori Anna Koski kertoo.
Kouluterveyskyselyn mukaan yli puolet – 56,5 prosenttia – ylöjärveläisistä lukiolaisista ja jopa 72,9 prosenttia ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevista nuorista hyväksyy ikäisillään juomisen humalaan asti.
Kaupunki toivoo kyselyyn vastauksia kaikista ikäryhmistä koululaisista ikäihmisiin. Kyselyyn voi osallistua nimettömästi ja luottamuksellisesti.
Tiedon keruusta ja käsittelystä vastaa Tampereen kaupungin hyvinvointipalveluiden yksikkö yhdessä muiden Pirkanmaan kuntien kanssa. Kyselyitä päihdeasenteista tehdään noin kahden vuoden välein. Vastaavanlaisia kyselyjä toteutetaan muillakin paikkakunnilla Suomessa.