Sudenpentuja liikenteessä! Ylöjärvelle levittäytyy lauantaina tuhannen pikkupartiolaisen lauma, joka liikkuu pitkin keskustaa

Lysti-sudenpentutapahtuma järjestetään samaan aikaan Ylöjärvellä ja Lopella.  Ylöjärven sudenpentutapahtuman järjestävät Ylöjärven Otava, Ylöjärven Viittaveljet ja Hämeenkyrön Hälläpyörät.

Tapahtumassa pienet partiolaiset pääsevät mm. musisoimaan ja nikkaroimaan. (arkistokuva)

Hämeen Partiopiirin sudenpentutapahtuma Lysti kokoaa Ylöjärvelle lähes 1 000 partiolaista lauantaina 9. marraskuuta. Tapahtuma tutustuttaa partiolaisista pienimmät Ylöjärven keskusta-alueeseen Keijärven maisemista Alamökki-veistokselle ja pääkirjasto Leijaan.

Partiolaisia voi kohdata Ylöjärvellä tapahtumapäivän aikana. Pentueet liikkuvat koko päivän ajan taajama-alueella ja järjestäjät pyytävät etenkin autoilijoita laskemaan ajonopeutta ja noudattamaan varovaisuutta. Kuruntiellä, Asemantiellä ja Koivumäentiellä kulkevilta toivotaan erityistä varovaisuutta.

Tapahtumassa nähdään myös Miss Ylöjärvi finalistit, jotka tutustuvat päivän aikana niin partioon kuin vapaaehtoistyöhönkin. Miss Ylöjärvi -titteliä tavoittelevat nähdään tapahtuman ensimmäisellä tehtävärastilla, jossa he laulattavat ja leikittävät sudenpentuja ja heidän saattajiaan kolmen tunnin partiolaulumaratonilla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?