Kunnostettu Vanha Räikkä vihittiin käyttöön tänään

Puolitoista vuotta kestänyt saneeraustyö on takana ja Ylöjärven kaupungintalon aukiolla sijaitseva Räikän talo – Vanha Räikkä – on valmis avaamaan ovensa. Kunnostetun Vanhan Räikän vihkiäisiä vietettiin tiistaina 3.9.2019. Yleisölle ovet avautuvat keskiviikkona 4. syyskuuta.

Räikjää saneerattiin puolentoista vuoden ajan. Kuva on viime keväältä. (Arkistokuva)

Ylöjärven kaupunki rakennutti Vanhan Räikän saneerauksen vuosina 2018-2019. Saneerauksen kerrosala oli 460 neliömetriä. Talon ensimmäinen kerros on saneerattu näyttelytilaksi ja kahvila-ravintolaksi, toinen kerros työ- ja kokoustiloiksi. Räikänpuiston puolelle on rakennettu katettu terassi, josta on näkymä Keijärvelle. Kunnostamisen suunnittelusta vastasi arkkitehti Ursula Dye. Kohde toteutettiin projektinjohtourakkana ja rakennusteknisiä töitä teki mm. Kalusteasennus Olli Turunen.

Kunnostus sujui sovitussa aikataulussa ja pääosin suunnitellusti, mutta sen aikana jouduttiin korjaamaan aiempien remonttien puutteita hieman aiottua enemmän. Lisäksi hankkeen aikana rakennuksen paloluokitusta nostettiin ja keittiöstä tehtiin käyttäjien tarpeista johtuen valmistuskeittiö. Kunnostustyö maksoi 1,7 miljoonaa euroa.

Kirjailija Silja Järventausta aloittaa Kirsi Kunnaksen kammarissa

Vanhan Räikän vihkiäisissä paljastettiin Ylöjärven kaupunginvaltuuston pitkäaikaisen puheenjohtajan Leena Joensivun valokuva. Valokuvan on ottanut tamperelainen valokuvaaja Jukka Salminen. Valokuva sijoitetaan Vanhan Räikän yläkertaan Leena Joensivun mukaan nimettyyn Joensivu-saliin.

Vihkiäisissä julkistettiin myös Kirsi Kunnaksen kammariksi nimetyn kirjailijatyöhuoneen ensimmäinen vieras. Hän on kirjailija, runoilija Silja Järventausta Tampereelta. Kirsi Kunnaksen kammari sijaitsee Vanhan Räikän yläkerrassa ja työhuonetta vuokraa Aino Mattila -säätiö.

Kahvila palvelee arkisin

Vanhan Räikän alakerrassa palvelee kahvila-ravintola, jonka toiminnasta vastaa yrittäjä Johanna Koivu. Kahvila-ravintola on avoinna ma-pe klo 11-17 sekä tapahtumien aikaan. Kahvila-ravintola tarjoaa pitopalvelua sekä talon omiin että sen ulkopuolisiin tilaisuuksiin.

Kahvila-ravintola toimii myös kuukausittain vaihtuvan näyttelyn esittämistilana. Ensimmäisen taidenäyttelyn on tuottanut Grafiikanpaja Himmelblau.

Näyttely koostuu kolmen taiteilijan eli Inari Krohnin, Marika Mäkelän ja Osmo Rauhalan teoksista. Näyttely on suunniteltu uniikkina Vanhaa Räikkää varten.

Vanhan Räikän tiloja voi vuokrata kokous- ja juhlakäyttöön. Paikalliset yhdistykset ja työväenopisto käyttävät tiloja kokouksien, kurssien ja tapahtumien järjestämiseen.

Huoneiden nimet kytkeytyvät talon historiaan

Vanha Räikkä on Ylöjärven vanhimpia rakennuksia ja se on valmistunut vuonna 1825. Räikän tila myytiin Ylöjärven kunnalle vuonna 1932. Vanhassa Räikässä toimi aikoinaan mm. posti ja kunnanvirasto.

Jokainen huone on saanut kunnostuksen myötä oman persoonallisen ilmeensä. Huoneet on nimetty talon elämään vaikuttaneiden henkilöiden mukaan. Alakerrassa ovat Everstin sali, Riihikoski-kabinetti, Fröökynä Ainan huone sekä Matti Räikän huone. Yläkerrassa sijaitsevat Joensivu-sali, Kirsi Kunnaksen kammari ja Kapteenin huone.

Taloon on esteetön kulku.

Vanhan Räikän ensimmäisten viikkojen ohjelmaa:

  • 4.9. ja 5.9. klo 11–19 Avoimet oet
  • 10.9. klo 18 Ammattilaiset kertovat Vanhan Räikän kunnostamisprosessista
  • 14.9. klo 18–21 Räikän Tulet, ohjelmaa talossa ja Räikänpuistossa
  • 25.9. klo 18.30 Laura Moisio duo esiintyy
  • 9.10. klo 17.30 Runoja ja Ruutuja: läänintaiteilija Ville Pirisen jututettavana runoilija Silja Järventausta ja sarjakuvataiteilija Milla Paloniemi

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?