Mielipide kannattaa kertoa

Julkaisimme kaksi viikkoa sitten ison artikkelin ylöjärveläisen Sini Leppäsen koirasusista. Tämä kirvoitti Suomen Kennelliiton lähettämään kannanoton, jonka pääsanoma oli, ettei koirasusi sovellu lemmikiksi. Kennelliiton kirjoitus julkaistiin viime viikon mielipidesivulla. Keskustelu jatkuu edelleen, kun tästä lehdestä saa lukea koirasusikasvattaja Jenni Korhosen vastineen Suomen Kennelliitolle.

Allekirjoittaneella ei ole kompetenssia arvioida, mikä taho syntyneessä keskustelussa on oikeammassa kuin toinen. Kaikista tärkeintä kuitenkin on, että keskustelua käydään.

Paikallislehden printtiversion lukijapeitto ja digilukijoiden jatkuvasti kasvava määrä takaa jokaiselle kirjoitukselle tuhansia silmäpareja. Tämä varmistaa sen, että kovin usein uutiset, jutut ja mielipiteet herättävät uusia mielipiteitä.

Paikallislehden mielipidesivu on siis mahdottoman hyvä alusta nostaa keskusteluun itselle tärkeitä aiheita.

Kehotan vilkkaaseen mielipiteiden vaihtoon, sillä ilman keskustelua toivottuja muutoksia ei tule tai ainakin asioiden eteneminen hidastuu.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.