Sinilevää on enää harvoissa paikoissa Pirkanmaalla – tilanne muuttui viime viikosta nopeasti

Viilentynyt sää ja alkuviikon tuulet näkyvät Pirkanmaalla sinilevätilanteen rauhoittumisena.

Sinilevät ovat kaikonneet rannoilta nopeasti. (kuva: arkisto)

Kuluneen viikon aikana Pirkanmaan vakioseurantapaikoilta havaittiin hieman sinilevää vain Pyhäjärvessä Nokian Halkoniemen uimarannalla ja Lehtiniemessä sekä Houhajärvellä Sastamalassa.

Virallisten leväseurantapaikkojen lisäksi viikon sisällä järviwikiin on kirjattu yleisöhavaintoja sinilevistä Sastamalan Ylistenjärveltä, Vesilahden Suonojärven Ritalahdesta, Vanajaveden Kuhanselältä ja Makkaranselältä Toijalan satamasta, Lempäälän Mäyhäjärveltä sekä Juupajoen/Oriveden Ylimmäiseltä Savijärveltä.

Samoin kuin vakioseurantapaikoilla, sinilevää oli havaittu vain hieman.

 

Järviwikin leväbarometrin mukaan sinilevähavaintoja on Pirkanmaalla nyt selvästi keskimääräistä vähemmän. Vielä viime viikolla havaintoja oli ajankohdan keskiarvoon nähden runsaasti.

– Viilentynyt sää ja alkuviikon tuulet ovat hillinneet laajojen sinilevälauttojen esiintymistä. Leväseurannan havainnot kertovat levätilanteen havaintopaikalla kyseisenä ajankohtana. Järven eri osissa ja muissa vesistöissä tilanne voi olla erilainen. Tilanne saattaa muuttua nopeasti sääolosuhteiden muuttuessa, kuten kulunut viikko osoitti, kertoo vesitalousasiantuntija Sami Moilanen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?